Bloggari keekoili lomalla bikineissä - katso järkyttävät kuvat

Kävin tänään shoppailemassa. En erityisemmin tykkää ko. touhusta, mutta loma saa näköjään aikaan kaikenlaista: eilen olisin halunnut jäädä ulos vesisateeseen, koska iiih kesä. Kaupunkikierrokseen meni aikaa reilut kolme tuntia ja rahaa enemmän kuin olin suunnitellut, mutta omille alennusmyyntikeikoilleni epätyypillisesti kaikki ostamani oli alennuksessa. Yleensä löydän vain jotain normaalihintaista, ja senkin urheiluliikkeestä.

Tälläkin kertaa tie vei urheiluliikkeeseen, mutta myös muualle: löysin neuletakin, topin, kolme pokkaria, pari t-paitaa ja bikinit.

Alunperinhän koko shoppailuajatus ja -tarve lähti siitä, kun bongasin käsivarsistani alkavat hillbilly-rusketusrajat, eli t-paidan hihojen jättämät rajat. Charming as hell. Pohdiskelin sitten, että auringonpalvontapäivää varten tarvitsisin jotkut auringonottovaatteet. Kävin läpi mielessäni shortsivalikoimaani ja mietin, mitkä hihattomista paidoista saisi rullattua tarpeeksi ylös.

Kunnes koin ahaa-elämyksen. Tuohon auringonottovaateongelmaanhan on joku aikanaan keksinyt ratkaisunkin. Vaatekappaleet ovat jo itsessään, ilman rullailuja, riittävän pieniä auringonottoa ajatellen. Niitä kutsutaan bikineiksi. Sellaisia pitävät yleensä naisihmiset, jotka haluavat ottaa aurinkoa tai olla tukehtumatta kuumuuteen. Hmm, voisinkohan minäkin?

Minullahan ei missään tapauksessa ole nykynormien mukaan bikinikroppaa. Paitsi jos ottaa huomioon sen, että jokainen ruho, joka bikineihin ängetään, on bikinikroppa. Tähän sen enempää menemättä totean vain, että mitä Puutalobaby-Krista edellä, sitä minä perässä.

Eli ei kun urheiluliikkeen sovituskoppiin, ja kasa bikiniosia mukaan. Ja aivan jäätävä sisäinen taistelu siitä, voinko minä mennä tämän näköisenä rannalle tai omalle pihalleni.

Asia ratkesi, kun viereiseen sovituskoppiin kuului menevän kaksi äänistä päätellen juuri ja juuri varhaisteini-ikää hipovaa tyttöä. "Siis kato mikä kauhee pömppö mulla on, pömppö pömppö pömppööööö. Ja siis ei v***u näitä mun tissejä! En mää voi tälleen mihinkään lähteä!"

Minä en nähnyt tytöistä kumpaakaan, mutta tulin kuulemastani surulliseksi. Jotenkin veikkaan, ettei kyseessä ollut mikään kauhea pömppö tai kovinkaan v***umaiset tissit. Mutta jonkinlaisena herätyksenä tuo purkaus toimi: minun on ostettava nämä bikinit, ja mentävä ne päällä ihmisten ilmoille. Toki siitäkin syystä, että auringonotto rullatussa topissa kuulostaa perkeleelliseltä hommalta, mutta myös siksi, että noiden tyttöjen kaltaisia lapsia on nykyään ihan liikaa. Ja ne lapset tarvitsevat sitä, että niillä rannoilla näkyy myös minun näköisiäni ihmisiä.

Eli. Tänä kesänä minä lupaan raahata itseni rannalle, niin epämukavuusaluetta kuin se itselleni onkin. Lupaan raahata sinne kroppani bikineihin verhottuna, sillä bikinikroppa se on siinä missä muutkin. Jykevistä reisistä ja tasapaksusta vyötäröstä huolimatta.

Nuo sukat kyllä lupaan jättää kotiin. Ja hillbillyistä voisin yrittää ensin hankkiutua eroon omalla pihalla.

Juhannuksen ja alkuloman oppitunnit

Raukea moi! Juhannus on taputeltu ja ensimmäinen virallinen lomapäivä kääntynyt iltaan, ja olen aivan ylenpalttisen liekeissä kaikesta tästä vapaa-ajasta. Ja tätä kaikkea on jäljellä vielä vaikka kuinka paljon! Ah. Pää alkaa pikkuhiljaa kääntyä kohti lomamoodia - olen useamman kerran joutunut miettimään, mikä päivä tänään on. Eipä sinänsä, että sillä mitään väliä olisi. Lopetin työt torstaina klo 14, kävin tekemässä jalkatreenin ja loppuillan harjoittelin sohvan kasvattamista kiinni selkään. Kuulun siihen ihmisryhmään, joka tajuaa väsymyksensä yleensä vasta silloin, kun on ns. lupa väsähtää - sammuin torstaina sohvalle ennen iltaseitsemää. Tosin vain varttitunniksi, mutta Unimasa vei mukanaan hyvinkin aikaisin.

Juhannusta vietimme vanhempieni hoivissa, ja parin yön visiitti Keski-Suomeen teki terää - vaikka missään ei nukutakaan niin hyvin kuin omassa sängyssä, tekee kaupungista poistuminen silloin tällöin hyvää, ja työstressistä pääsee tehokkaammin irti.

Tässä muutaman vapaan/lomapäivän aikana olen ennättänyt oppia jo vaikka mitä, ja ajattelin jakaa nämä teidänkin kanssanne.

1. Maisema, jossa lapsuuden kesät on suurimmaksi osaksi vietetty, saa yli kolmekymppisessä aikaan nostalgisen ja sanoinkuvaamattoman rauhallisen fiiliksen.

2. Samainen maisema/ympäristö saa yli kolmekymppisen tuntemaan itsensä dementiapotilaaksi. Kuinka kauan tuo on ollut vaaleansininen? Kuinka kauan tuossa vieressä on ollut aitta? Milloin viimeksi minä olen edes käynyt täällä?!

3. Ränsistynyttä isomummolaa kuvaa parhaiten ilmaus surullisen kaunis.

4. Aina on hyvä hetki mansikkasiiderille. Tai ainakin aurinkoisena juhannuspäivänä klo 17.

5. Mökkimaisema ei ole ainut mahdollinen juhannusmaisema.

6. Meillä on paljon opittavaa kissoilta.

7. Toistan: paljon opittavaa.

8. Juhannuksen jälkeinen maanantai ei ole liian myöhäinen ajankohta kesäkukkien istuttamiselle, vaikka kaikki muut ovatkin projektin hoitaneet noin sata vuotta aiemmin.

9. Sille, että tukkani on aina kiinni, on olemassa syy. (Äiti kysyi, onko minulle tehty joku kiharakäsittely. Ei ole. Pesin vain hiukseni eri kaupungin vedellä ja eri shampoolla kuin yleensä.)

Ihanaa ja opettavaista arkeenpaluuta tai lomaa myös muille ;)

Turpaan tälle päivälle

Pohdiskelin tovi sitten, voiko paksureisinen pukeutua shortseihin. Totesin jo silloin että voi, mutta en silti ole pukeutunut postauksessa nähtyihin shortseihin enää toistamiseen. Reisien ympärysmitasta olen jo päässyt yli, mutta vihaan sitä, kun joudun kesken jumppatunnin nykimään housuja ylös, alas tai sivulle. Ko. housunkuvatukset tarttuivat kiinni ihoon ja rullautuivat ylös, joten ei jatkoon.

Olen ehtinyt ihailla combatin vetäjän housuvalintoja useaan otteeseen, ja viikko sitten kävin lopulta kysymässä, että mistä noita oikein saa. Mikkeliläiset liikkeet (ja vähän muutkin) tuntuvat olevan siinä uskossa, että mitä enemmän reittä, sen parempi. Joissain tapauksissa näin varmasti onkin, mutta entä me, jotka haluaisimme shortseihimmekin vähän enemmän lahjetta? Vaikka vähän löysempää mallia? Että ei tarvitsisi näyttää siltä, kuin olisi unohtanut laittaa housut kalsareiden päälle?

Sain koordinaatit ohjaajan käyttämille shortseille, ja jostain kohtalon oikusta siellä oli jäljellä vain omaa kokoani. Ja olivat vielä alennuksessa.

Kokoa pienemmätkin olisivat menneet, mutta eivätpähän ainakaan purista. Sen verran on kuitenkin lahkeissa tilaa, että jalat yhdessä seisten vaatekappale näyttää enemmän hameelta. Mutta ei anneta sen hidastaa; shortsit pääsevät tosikoitokseen jo vajaan tunnin päästä.

Shortsien vyötärönauhan sisäpuolelta löytyi muuten hauska yllätys:

En juurikaan perusta päälleliimatuista ja teennäisistä tsemppilauseista vaatetuksessa, mutta tämä hymyilytti kovasti. Kyllä nyt kelpaa hutkia ja potkia :)

Instant click

Tiedättekö sen tunteen, kun kuuluu click? Minulla klikkaa ihmisten kanssa aika harvakseltaan. Mutta joskus, kun tuulen suunta on oikea ja tähtikuviot oikeassa asennossa, tapahtuu ns. instant click, välitön klikkaus. Joskus se voi olla kokemus samankaltaisuudesta, joskus kokemus samanlaisesta huumorintajusta, ja joskus sille ei tunnu löytyvän mitään varsinaista syytä. Mutta jotenkin vaan klikkaa.

Sitä menee ensin vähän hämilleen. Enhän minä tunne koko ihmistä, meillä ei varsinaisesti ole mitään yhteistä vaan täysin erilliset elämät. Pitääköhän se minua ihan hulluna, jos nyt sanon jotain? Vai onkohan senkin päässä kuulunut click?

Jossain vaiheessa – joskus ennemmin, joskus myöhemmin – uskaltautuu ottamaan asian puheeksi. Hakee tarinaa ja kokeilee kepillä jäätä ehkä kauempaakin, kuin olisi tarpeen. Tiedätkö kun minä en kaveeraa asiakkaiden kanssa. Ikinä.

Ja joskus, kun myös sen toisen puolella tuulen suunta on oikea ja tähtikuviot oikeassa asennossa, käykin ilmi, että se toinenkin on aistinut saman. Tuntenut yhteyden. Kuullut klikkauksen. Se on harvinaista, mutta joskus käy niin. Ja kun asia tulee ilmi, siitä tulee jotenkin ihan hirveän iloiseksi. Kiitolliseksi. Ai, minä en kuvitellutkaan kaikkea? Miten mahtavaa!

Minun tuorein klikkaukseni tapahtui tällä viikolla. Täysin yllättäen. En koskaan, ikinä, milloinkaan olisi osannut sitä odottaa. En vielä tiedä, mikä tämän klikkauksen rooli elämässäni tulee olemaan, mutta otan suurella mielenkiinnolla selvää.

Click.

Rakas Polar Loop -rannekkeeni

Rakas Polar Loop -rannekkeeni.

Me olemme tunteneet nyt puolisentoista vuotta. Tutustuin sinuun jouluna 2014 kun mieheni ajatteli, että voisit tehdä minut iloiseksi. Hän oli oikeassa, riemastuin saapumisestasi todella. Olemme olleet alusta asti erottamattomat - olen kantanut sinua mukanani joka paikkaan, ja kyllähän me nukummekin yhdessä. Voisi siis sanoa, että välimme ovat varsin läheiset.

En tiedä, mikä muuttui puoli vuotta sitten. Sinusta tuli väsähtäneempi ja minusta tuntui, ettet jaksanut enää mukana menoissani. Yritin antaa sinulle kaiken minkä tarvitset: hellää huolenpitoa, säännöllistä puhdistusta. Annoin sinun ladata akkujasi aina kun niin halusit, mutta lopulta alkoi tuntua, ettei mikään riittänyt. Illalla olit täynnä virtaa, seuraavana aamuna aivan loppu. Vaikka ymmärränhän minä sen, että meillä jokaisella on huonot hetkemme.

Aloin pelätä mielenterveytesi puolesta, sinusta tuli suorastaan skitsofreeninen. Akkujasi ladatessa et osannut päättää, oletko täynnä virtaa, puolillaan vai jotain siltä väliltä. Päättämättömyytesi pelotti minua, ärsyttikin - myönnän häpeillen, että välillä huusin turhautumistani sinuun. Olen siitä pahoillani, mutta et sinäkään syytön ole - et koskaan kertonut minulle, mikä lopulta oli vialla.

Lähetin sinut ennen joulua hermolomalle kotikonnuillesi, ja uskoin todella siitä olevan apua. Toipumisesi kesti pidempään kuin olisin kuvitellut, palasit luokseni vasta kuukauden kuluttua. Mutta kyllä minä ymmärsin - pakkohan minun oli, sillä sinusta on tullut minulle tärkeä.

Minusta tuntuu, että jotain meni tuolloin lopullisesti vikaan. Palasit kyllä luokseni fyysisesti, mutta et ole enää henkisesti paikalla. Et ole oma itsesi. Kiukuttelet minkä kerkeät, enkä minä ymmärrä, mitä olen tehnyt väärin. Huomaan sinussa samoja väsymisen merkkejä kuin ennen joulua, ja lisäksi et tunnu arvostavan omaa aikaasi, jota sinulle annan akkujesi latautumiseksi. Sinun täytyy ymmärtää se, että jos haluat minun toimivan toisin, sinun on kerrottava minulle! Pelkkä replug usb ei enää riitä, sillä olen täyttänyt tuon toiveesi kymmeniä kertoja, etkä vieläkään ole tyytyväinen. Ymmärrätkö ollenkaan, miten turhauttavaa sellainen on? Sinun on opeteltava olemaan selkeämpi tarpeistasi, minä en voi tuollaisesta yksitoikkoisesta hokemisesta yhtäkkiä ymmärtää. Artikuloisit paremmin!

Olet keksinyt myös uuden tavan kiukutella minulle. Näin tästä väläyksen jo kerran aiemminkin, mutta eilen tuli se ns. viimeinen pisara.

Ystäväiseni, minä irrotin sykevyön ympäriltäni heti bodycombat-tunnin päätyttyä, ja sinä olit kyllä täysin tietoinen siitä. Toki minusta on imartelevaa, että autoa ajaessani kuvittelet minun juoksevan yhtä lujaa ja sykkeeni olevan 225, mutta tämä ei nyt varsinaisesti kuulunut alkuperäiseen sopimukseen. En myöskään hyväksy haamusykkeiden mittaamista silloin, kun sykevyö ei ole kanssasi edes samassa huoneessa. Ymmärrän, että ikävöit häntä, mutta yritä nyt jaksaa ne lepohetkeni - tapaatte kyllä uudelleen varsin pian.

Raskain sydämin minun on tunnustettava, että kärsivällisyyteni on nyt lopussa. Sinulla on selkeästi sellaisia ongelmia, joita minä en osaa ratkaista - on siis parempi, että käväiset taas kotikonnuillasi miettimässä asioita. Miettimässä, mikä sinulle onkaan tärkeää ja voisiko yhteistä taivaltamme vielä jatkaa. Minä toivon sitä kovasti, mutta myös sinun on panostettava jatkossa tähän suhteeseen paljon enemmän.

Hyvää matkaa ystäväni, tulethan pian takaisin.

Lähestyvä loma ja kesän bucket list

Mistä tietää, että kesäloma alkaa lähestyä? Kinostuskiikareita on aina vain vaikeampi löytää, laiskottaa jatkuvasti ja aamuherätykset ovat t o d e l l a vaikeita - tämän aamun sängystä vääntäytyminen tuntui suorastaan brutaalilta vapaudenriistolta. Mutta hei, viisi työpäivää jäljellä, ja ensi viikon torstaina klo 14 koittaa vapaus! Ja elämäni ensimmäinen 4 viikon loma, ah.

Yksi jos toinenkin bloggaaja on julkaissut kesälle bucket listinsa, joten josko sitä itsekin kävisi läpi, mitää aikoo/yrittää/haluaisi kesällä tehdä. Käytännössä siis varmaan lomalla, sillä kuulun siihen porukkaan, jonka mielestä kesä = kesäloma. Kun loma loppuu, kesä on ohi.

Tänä kesänä siis ajattelin..

•     ... syödä mahdollisimman paljon lempijätskiäni Fazerinaa.

•     ... käydä Ikeassa ja tutustua Kuopioon kahden yön hotellivisiitin verran.
•     ... viettää 22h Tallinnan-risteilyn verran laatuaikaa rakkaan ystävän kanssa, jota näen nykyisellään aivan liian harvoin.
•     ... lukea rakastamaani chicklit-hömppää, ainakin Shopaholic to the Rescuen.
•     ... tavata vihdoin ystäväni koiran.

•     ... tavata läheiseni, jota en olosuhteiden sanellessa ole nähnyt melkein vuoteen.
•     ... treenata paljon.
•     ... yrittää pitää ainakin yhden päivän, jolloin en tee mitään järkevää. Tämä on paljon vaikeampaa mitä kuvittelisi, sillä aina on vähintään joku kotityö, jonka sorrun tekemään. Yhtenä päivänä aion maata koko päivän aurinkotuolissa lukemassa tai sohvalla katsomassa lempisarjojani/-leffojani.
•     ... käydä vähintään kerran terassilla.
•     ... käydä vähintään kerran lempiravintolassani syömässä lempiannokseni.

•     ... uida edes kerran. Pentuna olin varsinainen vesipeto, joka säntäsi uimarannalle heti, kun lämpömittari ylitti 15 astetta. Uin joka säällä ukkosta lukuun ottamatta, ja minua ei palellut milloinkaan. Tämän suhteen olisi paljon parannettavaa, sillä nykyisin olen ihan liian arka kylmälle ja liian mukavuudenhaluinen ja laiska lähteäkseni rannalle. Viime kesänä en uinut kertaakaan.
•     ... tutustua paremmin hankkimaani kameraan ja kuvata kaikkea ja kaikkia.

•     ... nauttia mahdollisimman paljon ulkoilmasta.
•     ... olla tuntematta huonoa omatuntoa, kun lämpimänä, aurinkoisena päivänä jäänkin sisälle möllöttämään.
•     ... syödä litroittain mansikoita. Polkat ovat parasta, mitä maa päällään kantaa.
•     ... palauttaa kehonhuollon takaisin viikko-ohjelmaan. Hieronnoissa käyn säntillisesti, mutta itse toteutettavassa rullailussa ja venyttelyssä olisi vielä reippaasti parantamisen varaa.
•     ... nauttia lomasta viimeisiin päiviin asti. Perinteisesti lomanloppumisalakulo iskee viimeistään viikkoa ennen töihinpaluuta, mutta tänä vuonna sellaisella ei ole meille mitään asiaa.

Hehkutuksen paikka

Sunnuntai-iltaa, tyypit! Tulin vaan pikaisesti hehkuttamaan, miten lapsellisen riemuissaan ihminen voikaan olla uudesta ihosta. Se on vielä pinkkiä ja jotenkin hentoista ja haurastakin, mutta ihoa silti. Jalkani osoittaa v i h d o i n tervehtymisen merkkejä!

Eilinen sujui tällaisissa maisemissa:

Jos ei sielu lepää täällä, niin ei missään <3

Kyseessä oli miehen kaverin hääjuhla (olivat tahtoneet jo aiemmin maistraatissa, eilen kokosivat suvun ja ystävät yhteen), ja paikka niin kaunis ettei mitään rajaa. Rentoa yhdessäoloa, hyvää ruokaa ja illalla kodassa istumista ja vähän lisää ruokaa.

Asukuvia ei ole vaikka olisi ollut syytä, kun niskassa oli kerrankin jotain muuta kuin farkut tai jumppareleet. Yksi pakollinen selfie oli kuitenkin otettava:

Mekko, pantakampaus ja kaikki! Mekon päällä oli tosin pitkä neuletakki, ja kodassa istuskelua varten kävin läpi Tuhkimon kurpitsavaunuefektin ja palauduin takaisin farkku-huppari-itsekseni. Pantakampauksen jätin kuitenkin päähän.

Kuvanottohetkellä olin jo riisunut kengät, mutta suureksi riemukseni voin kertoa, että ne eivät olleet crocsit, Hai-saappaat tai Pirkka sangalliset jätekassit! Sain kuin sainkin ostamani mustat avokkaat kekkereihin mukaan, eivätkä koipeni olleet millänsäkään kiitos asiallisten teippausten.

Vielä kun tämä pieni kurkkukipu ja tukkoisuus tästä hellittää, niin liihottelen vähintään kuuhun. Tai ainakin bodycombatiin.

Viikon parhaat - semisarkasmi-edition

Myönnän auliisti, että case jalkojen infektio on vaikuttanut koko viikon mielialaan melko ratkaisevasti. Olen ollut ärsyttävä, pikkumainen, turhautunut, kettuuntunut ja muutenkin varmaan todella loistavaa seuraa. Olotila ja sitä myötä myös mieliala on kuitenkin onneksi jo helpottanut, sillä keskiviikkona saatu asianmukainen kohtelu ensiapupäivystyksessä näyttäisi muuttaneen kurssin selvemmille vesille.

Koska suurimmalla osalla pilvistä on se kuuluista hopeareunus, etsitäänpä tästäkin viikosta jotain positiivista:

1. Kenkien shoppailu ei koskaan ole ollut näin helppoa ja lompakkoystävällistä.

15 paria kenkiä parilla eurolla

2. Viikon alusvaatteet on voinut valita tyyliin hei nää on kivat, eikä hei nää ei rullaudu jumpassa tai salilla. Koska mihinkään jumppaan tai salille ei pääse kuitenkaan.

3. Perinteinen kesäflunssantynkä alkoi pari päivää sitten, ja flunssassahan ei treenata. Mutta nyt harmittaa vähemmän, koska mihinkään jumppaan tai salille ei pääse kuitenkaan.

4. Kasvattaa mukavasti luonnetta, kun jo valmiiksi kettumaisella viikolla lempifarkuista pettää kangas ja pääsee shoppailemaan uusia. (Onneksi on olemassa työkavereiden suositukset, jolloin prosessin saa hoidettua tyyliin "myymälään - nimettyjen pöksyjen luo - kolme eri väriä sovituskoppiin - joo ihan ok - kahden parin kanssa kassalle - ulos". Kesto n. 15 minuuttia.)

5. Hieronnat sotkevat yleensä treeniaikatauluja, koska lihasten ja ihon kosketusarkuus parina seuraavana päivänä. Tällä viikolla eivät sotkeneet, sillä mihinkään jumppaan tai salille ei pääse kuitenkaan.

Sanoinko jo, että en päässyt jumppaan tai salille? Nooooh, lepo kasvattaa lihasta, joten flunssan mentyä ohi en varmaan mahdu enää muskeleineni kulkemaan ovista.

No joo :) Jos jätetään sarkasmi pois, niin huomenna on tiedossa hääjuhla, johon kaikkien odotusten vastaisesti pystyn ehkä sittenkin laittamaan jotkut muut kengät kuin crocsit, kumpparit tai roskapussit. Ja löysin kivan mekon. Ja osaan tehdä pantakampauksen.

Mukavaa ja sarkasmivapaata viikonloppua!

Fashionistan suihkujalkinemuoti

Heippahei! Menemättä sen enempää likaisiin tai enemmänkin inhottaviin yksityiskohtiin: jalkani eivät voi tällä hetkellä kovin hyvin. Kävin reilu viikko sitten eräässä liikkeessä sovittelemassa muutamia kenkiä, ja olin sen pienen hetken paljain jaloin. VIRHE. Poimin reissulta mukaani infektion, ja sillä tiellä ollaan.

Menemättä myöskään sen enempää omiin ajatuksiini muutamien terveydenhuollon harjoittajien ammattitaidosta, totean ilolla saaneeni tänään asianmukaista palvelua, hoitoa ja kohtelua.

Joka tapauksessa. Viime päivät ovat olleet turhauttavia, kivuliaita ja ihan sanalla sanoen vittumaisia. Tänään sain kuitenkin jotakuinkin oikealta tai ainakin loogiselta kuulostavan diagnoosin, ja lisänä siihen hoito-ohjeet. Yksi niistä oli: pidä jalat kuivana. Okei. No, suihkuun on kuitenkin mentävä.

Joo. Päivällä totesin parille työkaverille, että kyllä tulee väkisin muodin huipulla ratsastava olo, kun voi valita jalkaansa joko crocsit tai Hai-saappaat. No hei, tässähän on jo kolmannet ei-niin-kipeää tekevät jalkineet! Mitä sie oikein valitat, nainen?

Roskapusseja kavioihin teippaillessa repesin ääneen kun mietin, että nyt kun joku soittaisi ja kysyisi, mitä puuhailen.

Suihkujalkineiden alla olevat käpälät ovat tällä hetkellä tämän näköiset. Sorbact- ja mepilex-teippauksista kiitos Mikkelin keskussairaalan päivystykselle, kiinnitystä varmistavat muumilaastaripulttaukset omaa käsialaani.

Itkuherkkyyttä tämä tapaus on kyllä lisännyt. Mutta kun on saman päivän aikana itkeskellyt niin kivusta, turhautumisesta, vitutuksesta kuin lopulta helpotuksestakin, mitä jää jäljelle? Huutonauru. Oikeasti. Katsokaa nyt noita kuvia.

No, ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu. Treenikenkiä on ainakin ikävä!

Glitterin nerot myyjät

Taitaa olla ihan valtakunnallisesti huomioitu ilmiö, että Glitter-ketjun liikkeissä osataan palvella asiakkaita. Olen lukenut pääasiassa pelkästään hyviä kokemuksia: aurinkoista palvelua ja asiakkaan huomiointia siten, että tällainen perus ponnaripirkkokin uskaltaa astua sisään ja tuntee vieläpä olevansa tervetullut.

Mutta se, mikä kaikista eniten herättää arvostusta, on to-del-la taitava lisämyynti. Olen muutaman kerran asioinut ko. liikkeessä, ja hyvin usein käy niin, että myyjä onnistuu myymään minulle myös jotain sellaista, mitä en tullut hakemaan. Samasta asiasta on kirjoittanut myös Puutalobabyn Krista, ja kommenttiboksin perusteella voi päätellä, että myyjät ovat neroja ympäri Suomen.

Menin tänään Mikkelin Glitteriin tyyliin moi, mie osaan laittaa tukan ponnarille ja viikon päästä on mentävä häihin, APUA. Myyjä kysyi, olenko koskaan kokeillut tehdä kampausta pannan avulla, ja tunnustin etten ollut. Myyjä laittoi pannan päähäni ja kieputti hiuksiini kampauksen minuutissa. Siis tää on ihan tosi helppoo, laitat vaan noi latvat tän pannan alle. Tässä on näitä erilaisia vaikka kuinka paljon, kokeile ihmeessä päähän niin löytyy mieleinen. Mulla itelläni on just tällainen, ja tässä on sit tällanen tosi kiva punospanta vaikka arkikäyttöön.

Kokeilin päähäni kolmea erilaista pantaa. Joo mie otan nämä, tän strassikoristeisen ja sitten tän toisen, voi käyttää vaikka arkena.

Kotona kokeilin heti molempia, ja:

Rakeisesta kuvasta huolimatta pääpointti käynee ilmi: minä tein tuon! Ihan itse! Kesti noin viisi minuuttia, eikä yhtään ainutta pinniä. Tämä jos mikä on kaikkien tulevien juhlien pelastus.

Lähetin kuvan kaverilleni ja hehkutin, että Glitterissä on töissä neroja. Naureskelin myös sille, miten tällä kertaa olin varautunut ja onnistuin torjumaan lisämyyntiyritykset. "Tarviitko vielä j..." EN! "Onko sulla kotona pinn..." ON!

Viestittelyn jälkeen katsoin kahta pantaani. Strassikoristeinen ensi viikonlopun häihin, check. Ratkaisua lähdin hakemaan, ja sen sain. Ja tässä on sit tällanen tosi kiva punospanta vaikka arkikäyttöön. Arkikäyttöön. ARKIKÄYTTÖÖN. Ihan kuin minä koskaan, ikinä, milloinkaan laittaisin hiuksiani arkena kuin korkeintaan sille ponnarille.

God damn, että ne myyjät on koulutettu taitaviksi.

Voiko paksureisinen pukeutua shortseihin?

Olen tietoisesti välttänyt kirjoittamista bodyshamesta tai bodylovesta, koska en koe, että minulla olisi varsinaisesti mitään sellaista sanottavaa, jota joku muu ei olisi jo sanonut paremmin. Eilinen bodycombat-tunti kuitenkin toi inspiraation tähän postaukseen, kun lämpömittari näytti hellelukemia ja jo ajatus capri-mittaisista treenihousuista sai hikikarpalot nousemaan otsalle.

Luin joskus jo aikaa sitten lopetetusta blogista kirjoituksen selluliittireisistä, niiden tuomasta nolotuksesta ja siitä, miten kirjoittaja koki asian. En muista tarkkoja sanamuotoja, joten en edes yritä lainata tekstiä, mutta taustalla ollut ajatus on edelleen kirkkaana mielessä.

En muista sitäkään, oliko kirjoittaja saanut kysymyksen joltakin lukijaltaan, vai miettinyt sitä itsekseen. Joka tapauksessa, kysymys oli siitä, että voiko selluliittireisillä pukeutua shortseihin. En muista sitäkään, oliko kysymys aseteltu tuolla tavalla vai vielä negatiivisemmalla klangilla varustettuna tyyliin ”miten selluliittireisillä VOI pukeutua shortseihin”.

Minä pohdiskelin asiaa eilen. Lempparijumppatunnille olisi mentävä, ulkona on niin kuuma että sukat sulavat jalkoihin, ja myös jumppasalissa tulee lentämään hiki. Onko pakko laittaa caprit jos ei taho? Vaikka reidet onkin paksut eikä mitenkään erityisen kauniit? Mitä jos joku katsoo tai ajattelee jotain?

Kaivoin kaapista pari vuotta sitten hankitut Niken shortsit ja tuijotin peilikuvaani. No joo. Reidet on edelleen paksut, mutta näissä ei kyllä tulisi niin kuuma. Ja eiköhän siellä suurin osa keskity omaan treeniinsä eikä vahtaamaan toisten lahkeenpituuksia.

Niinpä sitten lähdin ulos ovesta, shortsit jalassa ja paksuine reisineni. Ja kappas: tielle sattuneista muutamasta kymmenestä ihmisestä jalkoihini katsoi kolme. Se on aika vähän se. Melkein voisi sanoa, että shortsini tai paksut reiteni eivät kiinnostaneet ketään.

Seuraavalle tunnille en silti laita noita shortseja (ehkä). Syy ei ole reisien ympärysmitassa tai lahkeiden pituudessa/lyhyydessä vaan siinä, että ne tarttuivat kiinni ihoon ja rullautuivat välillä liian ylös. Saan siis loistavan tekosyyn etsiä interneetterin syövereistä vielä yhdet reenihousut: tahdon nimittäin sellaiset fighter-tyyppiset, pitkät shortsit.

Pakko hehkuttaa myös sitä, että satunnaisista epätoivon hetkistä huolimatta on kuljettu aika pitkä matka. Aiemmin alla oleva kuvapari olisi saanut aikaan itseinhokohtauksen, nyt lähinnä nauratti:

Jep, ne ovat täsmälleen samat shortsit. Eivät samanlaiset ja erikokoiset, vaan täsmälleen samat. Vähän on tullut koipiin jerkkua lisää :) Niin harhainen en ole, että kuvittelisin kaiken olevan lihasta, mutta ovathan nuo nykyään vahvemmatkin.

Ainiin! Sen lukemani blogikirjoituksen taustalla ollut ajatus. Sanasta sanaan en kirjoittajan vastausta enää muista, mutta jotenkin näin se meni: ”Selluliitillisen shortseihin pukeutuminen on hyvin samankaltainen prosessi kuin selluliitittomankin: laitetaan shortsit jalkaan, ja sitten ollaan niissä shortseissa.”

Simple as that. Suosittelen kokeilemaan :)