Vuoden 2016 poukkoilut eli mitä kuuluu rahapurkille?

Kerroin toukokuussa käyttäväni liikkumisen "lisämotivaattorina" treenirahapurkkia, eli laittavani euron purkkiin joka kerta, kun olen tehnyt vähintään 30 minuutin ajan jotain, mihin vaaditaan treenivaatteet ja/tai -kengät. Lisämotivaattori on puettu lainausmerkkeihin siksi, etten muista kertaakaan lähteneeni salille tuon euron takia. Mutta kiva lisä se on, tulee ikään kuin säästettyä huomaamattaan.

En ole vielä päättänyt, teenkö monien muiden blogien lailla vuosikatsausta yleisesti, mutta kuluneen vuoden jumppakanailuja voisi kyllä tarkastella ihan mielenkiinnosta. Koska olen tilastonatsi, ja koska voin :) Eli miltäpä näyttää rahapurkin sisältö vuoden toiseksi viimeisenä päivänä?

160 euroa on paperilappuna, sillä ko. summalle tuli tarve tuossa syksyllä. Yhteensä euroja on kilahdellut purnukkaan 224 kappaletta.

Se on ihan kiva määrä. Vuosina 2013 ja 2014 summa oli 218€, vuoden 2015 eurot eivät ole tiedossa. Tarvitsin silloinkin käteistä kesken vuoden, ja jotenkin löin homman lekkeriksi, enkä enää viitsinyt pitää kirjaa eurojen muodossa. Tänä vuonna päätin, että vaikka osa rahoista onkin jo käytetty ennakkoon, katsotaan silti loppuun asti, miten sujuu.

Pienoinen loppuvuoden sairastelun aiheuttama harmitus vaivaa. Jos en olisi semiflunssailut kolmea viikkoa lokakuussa ja pitänyt kunnon flunssaa neljän viikon ajan marras-joulukuussa, summa voisi helposti huidella yli 250 euron.

Mutta. Jos taas ajatellaan järkevästi, niin eihän tuo 224 liikuntakertaa vuodessa ole mitenkään huono suoritus. Se on vähemmän kuin joillakin ja enemmän kuin joillakin toisilla, mutta oikein passeli määrä joka tapauksessa. Keskimäärin on siis tullut riehuttua 4,3 kertaa viikossa.

Koska aiemmin mainittu tilastonatsius, halusin kaivaa Heiaheiasta vertailun vuoksi viime ja tämän vuoden numeroita:

Heian exercises-kertojen määrä eroaa eurojen määrästä siksi, että merkkaan crossarilla lämmittelyt/verryttelyt ja salitreenit erillisinä suorituksina (yht. 30min crossarilla ja n. 1h salitreeni), mutta "ansaitsen" noista vain yhden euron.

Sairaspäivien määrä ei pidä paikkaansa, sillä lopetin niiden merkkaamisen kesken vuoden. Todellinen määrä taitaisi olla aika tähtitieteellinen, joten toivottavasti vuosi 2017 on niiden suhteen parempi.

Myös liikuntamuodoissa on tapahtunut muutosta:

Crossari pitää ykkössijaa vuodesta toiseen, sillä käytän sitä niin salitreenin alkulämmittelynä ja loppuverryttelynä kuin pidempiin (1h) aerobisiin venkoiluihinkin. Salilla olen näköjään käynyt tänä vuonna laiskemmin kuin viime vuonna. Attack jäi sääriongelmien takia ohjelmistosta pois kokonaan, mutta tilalle sain kaikkien aikojen lempparin eli jamin.

All in all: ei huano. Ensi vuodelle on tietysti iskettävä tavoitteita, joten voisin yrittää kasvattaa kokonaismäärää vielä hitusen, ja pyrkiä käymään salin puolella ahkerammin. Kolmijakoisella saliohjelmalla teoreettinen mahdollisuus olisi helposti yli sataankin kertaan, mutta käytäntöhän riippuu aina terveydentilasta ja elämästä yleensä. Ja siitä, sattuuko olka-/käsipäivänä menemään joku kiva jumppa ;)

Tervetuloa 2017, ollaan aktiivisia ensi vuonnakin!

Kohta ne tulevat - älä ole saliääliö

Melkeinpä joka vuosi olen todistanut erästä tiettyä keskustelua salilla käydessäni. En samojen ihmisten toimesta ja sanamuodotkin ovat saattaneet vaihdella, mutta asiasisältö on aina ollut sama:

- Kohta ne taas tulee.
- Joo, ne.
- Ei mahu taas olemaan ja joutuu kattelemaan sitä räpiköintiä.
- Joo, aina hirveet jonot joka paikkaan ja kun ei siitä touhusta tuu ees ikinä mitään.
- Ei tuu ei. Menisivät jonnekin muualle.
- Niin justiin, tartte tänne tulla toisten tielle.

Ok, myönnetään. Yllä kuvattu keskustelu on aikamoisen kärjistetty versio, mutta yleensä näistä sananvaihdoista huokuva asenne on juuri tuollainen.

Ne ovat uudenvuodenlupauksen tehneitä, elämäntaparemontin aloittaneita tai muuten vain kuntoilusta kiinnostuneita. Ne ovat juuri niitä, jotka saattavat hieman muistuttaa peuraa ajovaloissa, pälyillä ehkä vähän ympärilleen tai seistä jonkun kuntosalilaitteen vieressä epäröivän näköisenä. Ne ovat salien uusia asiakkaita.

No joo. Onhan se ihan fakta, että tammikuun toinen päivä näkyy saleilla ihan selkeästi. Yhtä selkeästi näkyy se, kun joidenkin innostus laantuu ennen kuin kunnolla alkoikaan, ja helmi-maaliskuussa alkaa olla taas ”normaalimpaa”. Huomasitteko: joidenkin. Joidenkin innostus laantuu, ei kaikkien.

Tästä ryhmästä osa jää saleille ihan vakkariasiakkaiksi. Heistä voi parhaassa tapauksessa tulla vaikka treenikavereitasi. Eli mitäs jos tänä vuonna kokeiltaisiin toisenlaista lähestymistapaa?

Myönnetään. Kyllä minuakin ärsyttää jonottaa laitteisiin, mutta takavuosien mainosta lainatakseni: elämä on. Alkuvuoden rynnistys näkyy toki myös ryhmätunneilla: omaan käyttäytymiseeni tämä vaikuttaa ainoastaan siten, että lähden kohti keskiviikkojameja viisi minuuttia aiemmin kuin normaalisti. Tällä yleensä ratkaisen salin takaosaan joutumis-logistiset ongelmat.

Ne eivät ole sen huonompia kuin muutkaan, ne vain ovat aloittaneet vähän myöhemmin. Ja eikös ole hyvä, että ovat ylipäänsä aloittaneet? Ja fiksujakin ovat, kun valitsivat niin hyvän salin. Vai mitä?

Itse taisin ostaa salijäsenyyteni marraskuussa 2011 (vai 2010?), eli en kuulunut kesän- enkä joulunjälkeiseen suureen aaltoon. Liekö tämä syynä siihen, etten muista, että minua olisi koskaan katsottu pahasti. Vaikka taatusti muistutin peuraa ajovaloissa, en tiennyt mihin silmäni laittaisin ja mietin yhden jos toisenkin laitteen kohdalla, että miten päin tähän vehkeeseen kuuluu istua.

Tänä vuonna ajattelin kokeilla jotain todella extremeä. Vähintään nyökätä, ehkä hymyilläkin. Ja ehkä, ehkä jopa sanoa, että kerro ihmeessä jos tarvitset apua laitteen säätöjen kanssa.

Villi veikkaus, että henki ei lähde kummaltakaan. Saattaapa jopa tulla hyvä mieli.

Secret ja ei-niin-secret santa

Tänään oli kiva päivä :) Pidin Jyväskylä-reissuista kertyneet ylityöt pois, joka tarkoitti vapaapäivää. Nukuin jopa huikean yhden tunnin pidempään kuin normaalisti, mutta sluibailin aamutoimissa ja pääsin lopulta aloittamaan päivän vasta vähän ennen yhtätoista. Päivä alkoi pitkään ja hartaudella odotetulla aktiviteetilla:

Saliurpo jalkareenin jälkeen :)

Ja kylläpä muuten teki puntteilu hyvää viiden viikon tauon jälkeen. Ensi viikolla vielä pari päivää Keski-Suomessa, ja josko sen jälkeen onnistuisi palaamaan normaalirytmiin.

Iltapäivällä keskityin makaamaan sohvalla Greyn anatomiaa katsellen, mutta alkuillasta aktivoiduin mm. hakemaan Postista paketin, jonka Secret santani oli lähettänyt:

Aivan mahtavaa :D Blogiani oli luettu ja taustatyötä tehty, sillä samalla paketilla vastattiin tarpeeseen (kirjoitin Tertti-visiitin jälkeen, että suklaamantelit jäivät vaivaamaan mieltä), muistettiin kissani ja kettuiltiin kevyesti siitä, kun olen kerran jos toisenkin todennut olevani melkoisen epä-kodinhengetär. Huippua, kiitos siis maaliin osuneesta lahjasta!

Illalla vaihdoimme isännän kanssa lahjat, ja maaliin totisesti osuivat nekin. Ensimmäiseksi sain avata kirjekuoren, josta paljastui lahjakortti:

Olen puhunut halustani vaihtaa aktiivisuusrannekkeeni jonkinlaiseen urheilukelloon, joten jeij! Seuraavaksi puhelimeni kilahti sähköpostin merkiksi, ja sain lahjakortin Fitnesstukkuun ("jos on uusi kello niin täytyy varmaan ostaa mätsääviä treenivaatteitakin").

Tämän jälkeen sain avata aivan hillittömän painavan pahvilaatikon, jota pohjustettiin sanomalla, että kun on käyty treenaamasa uuden kellon ja vaatteiden kanssa, tarvitaan jotain palauttavaa. Ja paketista paljastui...

... KOLME KILOA Fazerin sinistä! En kestääääh :D Repesin armottomaan huutonauruun välittömästi ja lopulta ulvoin niin lujaa, että apuun tarvittiin nenäliina. Siis kolme kiloa suklaata, apua. Parasta ennen -päiväys näytti olevan 14.7.2017, johon totesin vain, että not a problem ja challenge accepted. Onpahan tosiaan vähän lisäsyitä treenailla...

Tämän myötä iloista, hauskaa, rauhallista, tunnelmallista ja kertakaikkisen ihanaa joulunaikaa kaikille murupuppeleille! <3 Olkaa kovasti ihanoita toisillenne, ja pitäkää itsenne näköinen pyhänseutu :)

Lahjavinkki: Suklaatikkarit

Suurin osa tänä vuonna annettavista joululahjoista tuli ostettua kaupasta, vaikka huomasinkin pienen DIY-kipinän kyteneen pitkin talvea. Jotakin sentään tein itse, ja meidän residenssin keittiössä sulateltiin suklaata useampaan kertaan milloin mistäkin syystä. Tällä kertaa halusin kokeilla, toimisiko piparkakkusuklaa myös tikkareina. Toimii se.

Mikäli joltakulta puuttuu vielä lahjaidea, niin tässäpä sellainen: tikun päässä oleva suklaa ei voi mennä kovin pahasti pieleen :)

Piparkakkusuklaatikkarit

200 g maitosuklaata
n. 10 kpl ohuita piparkakkuja

Toim. huom. tein kyseiset tikkarit viljarajoittuneelle ystävälleni, joten käytin gluteenittomia pipareita. Ei vaikutusta rakenteeseen tai makuun, joten voin suositella!

Valmista tikkarimassa sulattamalla suklaa ja heivaamalla murennetut piparit suklaan sekaan. Sekoita.

Jaa suklaamassa tikkarimuotteihin, tuikkaa tikut kaveriksi.

Laita tuotokset jääkaappiin siksi aikaa, että suklaa on kunnolla jähmettynyt. Irrota tikkarit muoteista varovasti (silikonimuoteista irtoavat helposti).

Paketoi tikkarit pieniin sellofaanipusseihin ja koristele lahjanarulla.

Jaa useammalle kaverille tai lahjo yksi ystävä :)

Jos kävisimme kahvilla tänään...

Kertakaikkisen hurmaavalla Parempia polkuja -blogin Tiinalla on ihana tapa kertoa kuulumisistaan. Niin ihana, että ajattelin röyhkeästi varastaa idean itselleni :) Lähtisitkö siis kanssani kahville? Siitä huolimatta etten juo kahvia, vaan päätyisin vesilasilliseen tai Trip-mehuun?

Jos kävisimme kahvilla tänään... kertoisin sinulle, miten riemuissani olen siitä, että aivan liian pitkään jatkunut flunssa alkaa vihdoin näyttää häipymisen merkkejä. Kuten nillityspostauksessani totesin, sitä todella osaa nyt arvostaa toimivia hengitysteitä. Yöllä nenä tuppaa menemään vielä vähän tukkoon, mutta noin muuten ero loppuviikon tunnelmiin on kuin yöllä ja päivällä.

Jos kävisimme kahvilla tänään... kertoisin sinulle, miten ristiriitaisia fiiliksiä tämän kuukauden työreissut Jyväskylään ovat saaneet aikaan. Kertoisin, miten työvuorojen ja reissujen määrän selvittyä ensireaktio meinasi lipsahtaa pienen paniikin puolelle kun mietin, että miten hemmetissä jaksan. Pakko nostaa hattua reissutyötä tekeville ja paljon autoileville, sillä minusta ei todellakaan olisi sellaiseen jatkuvalla syötöllä. Inhoan pitkien matkojen ajamista yksin ja varsinkin pimeällä, ja Mikkeli-Jyväskylä -välillä pääsee suhailemaan n. 80 kilometriä ilman katuvaloja. Voi mitä juhlaa... No, saanpahan ainakin siedätyshoitoa inhotuksilleni.

Lisäksi harmittaa se, että olen väsyneenä (vähän) känkkäränkkä. En totisesti ansaitse Kuukauden Avovaimo -palkintoa joulukuussa, mutta onneksi isäntä ei ole vielä vaihtanut lukkoja reissulaisen pyrkiessä sisään kotiovesta.

Toisaalta nuo reissut ovat tuoneet ihan mukavaa vaihtelua perusarkeen, ja voipahan ainakin sanoa kuukauden kuluvan hippulat vinkuen. Joka viikko vain odottaa, milloin on lähdettävä, ja kotiutuessa on aina jo perjantai. Ja onhan Jyväskylän ydinkeskusta varsinkin joulun alla ihan hauska paikka - saattaisin naureskellakin sinulle, että onneksi työvuorot ovat 10-19 enkä ennätä säntäillä ihanasta pikkuputiikista toiseen.

Jos kävisimme kahvilla tänään... kertoisin sinulle, miten paljon jo odotan paluuta normaalirytmiin treenien osalta. Kertoisin, kuinka kävin viime viikon alussa polkemassa crosstrainerilla kuviteltuani flunssan olevan jo menossa ohi. Ja kuinka se tuntui jotenkin... oudolta. Toisaalta paikka oli tuttu ja naamat samaten, ja poljin sillä samalla crossarilla millä aina. Jotenkin kolmessa viikossa oli kuitenkin ehtinyt tulla jotenkin vieraantunut fiilis.

Kertoisin sinulle myös, miten paljon lämmitti mieltä saada Bodyjamin ohjaajalta kommentti Facebookiin kirjoittamaani flunssavalitukseen. Oli kuulemma ollut jo vähän huolissaan, kun minua ei ole näkynyt <3

Tätä fiilistä on ikävä.

Jos kävisimme kahvilla tänään... juttelisimme ehkä myös musiikista. Kertoisin sinulle olevani tällä hetkellä ihan liekeissä Alan Walkerin Alone-biisistä ja Mike Perryn Inside the Lines -biisistä. Ja ihmettelisin ehkä ääneen, miten Alan Walker onnistuu tehtailemaan pelkkiä emähittejä.





Jos kävisimme kahvilla tänään... kertoisin sinulle, miten pikkutyttömäisen innoissani askartelin tänä vuonna itse joulukortit. Ja vaikka kyseessä olikin käytännössä vain paperinpalojen liimaaminen päällekkäin, suurimmasta osasta tuli jopa ihan kivoja. Halpaa se touhu tosin ei ollut, vaan tarvikkeita ostellessa meinasi lähteä pahemman kerran lapasesta...

15 ensimmäistä, yhteensä väkertelin 25.

Jos kävisimme kahvilla tänään... tunnustaisin sinulle syöneeni menneenä viikonloppuna miltei laatikollisen Pätkis-karkkeja. En tiedä miksi, mutta ne vain maistuvat parhaimmalta yksittäispakattuina. Liekö niissä eniten kuorrutetta, vai säilyisivätkö paremmin paperiin käärittynä. Saattaisin myös tunnustaa, että todennäköisesti ostan jouluksi tai ainakin joulun jälkeiseksi ajaksi vielä toisenkin boksin. Sillä onhan niitä oltava varastossa, kun ei sitten taas pitkään aikaan saa.

Pätkiksiä on näköjään ostettu ennenkin...

Jos kävisimme kahvilla tänään... kertoisin sinulle, että taidan yrittää alkuvuodesta taas kerran jonkinlaista painonpudotusrupeamaa. Pystyn jollain tasolla hyväksymään itseni nykyisessäkin koossa mutta en usko, että tämänhetkinen oloni on niin hyvä, kuin se ilman pöhötyksiä voisi olla. Kertoisin sinulle myös, että todennäköisesti käynnistän tämän projektin ilman mitään aikarajoja tai varsinaisia tavoitepainoja ja katson, toimiiko sellainen sallivampi ote piiskaamista paremmin.

Entäpä sinä? Kertoisitko minulle jotain erityistä? :)

Toinen versio minusta

On olemassa sellainen versio minusta, joka ajattelee, että nämä kausiflunssat nyt vain kuuluvat elämään. Joka ajattelee, että onneksi on olemassa sellainen asia kuin Otrivin Comp, jonka avulla pystyy nukahtamaan ja hengittämään nenän kautta lähes koko yön. Joka ajattelee, että tällainen työpisteen vaihtaminen on itseasiassa ihan mukavaa vaihtelua; tulee nähtyä vanhoja kulmia siinä samalla. Joka ajattelee, että onneksi nämä reissut sattuivat nyt samaan syssyyn flunssan kanssa, niin ei harmita niin paljon, kun bodyjam olisi jäänyt joka tapauksessa väliin useamman viikon putkeen. Joka ajattelee, että se eilinen Raxin pizzabuffetissa nautittu lounas oli ihan suoraa seurausta pitkittyneestä nälästä ja pienestä mieliharmista, ja siten ihan luonnollista ja anteeksi annettavissa.

On olemassa myös toinen versio minusta.

Kerää koko sarja...

Versio joka ajattelee, että voi junarauta saapana kun tämä hewlettin flunssa ei lopu ikinä koskaan milloinkaan – maailman loppuessa ovat jäljellä Nokia 3310 ja Annin flunssa. Joka ajattelee, että ei viitsisi sitä Otrivin Compiakaan loppuelämäänsä vetää henkeen, kun suositus on maksimissaan viikko putkeen ja nyt niitä viikkoja on kulunut neljä. Ja joutuu vielä ostamaan toisen nenäsumutteen korjaamaan OC:n aiheuttamia limakalvotuhoja. Joka ajattelee, että piti tämän työreissailunkin nyt tulla juuri tähän saumaan, eikä saa ihminen edes sairastaa rauhassa. Ei kai tästä ikinä parannutakaan, kun ei kerkeä koskaan levätä. Joka ajattelee, että elämä loppuu ja kaikki on rikki, kun bodyjameja on jäänyt väliin jo enemmän kuin viitsii edes laskea. Joka ajattelee, että eivät nekään eiliset asiakkaat sitten nähneet naamasta, että nyt olisi syytä laskea myyjäparka syömään. Ja ihan kuin en samalla vaivalla olisi kävellyt vähän edemmäs terveellisemmälle lounaalle, kuka käski mennä Raxiin?

Höyhen, joka katkaisi kamelin selän oli tämä päivä, kun flunssani täytti 4 viikkoa. Ajatukseni ovat olleet suhteellisen painokelvottomia, eikä tästä voi edes reklamoida kenellekään. Onneksi tuo ensimmäinen versio yrittää jo nostaa uudelleen päätään: osaapahan jatkossa arvostaa hengittämistä.

Vinkkejä, tunnustus ja haaste

No voe mahoton. Sekä Lähti lapasesta että KIRSIkankukkia antoivat minulle tunnustuksen, ja haastoivat toimimaan seuraavien ohjeiden mukaan:

1. Kirjoita postaus tunnustuksesta
2. Kerro kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka nimesi sinut
5. Nimeä 10 bloggaajaa tunnustuksen saajiksi

Kakkoskohtaa miettiessä meinasi mennä sormi suuhun, sillä en oikeastaan muista, mikä ja missä oli ensimmäinen blogini. Jollen aivan hanurilleen muista, taisin kirjoitella enemmän tai vähemmän aktiivisesti ensin Livejournalin puolelle. Sieltä siirryin Vuodatukseen, Blogspotiin, Vuodatukseen, Blogspotiin, vielä kerran Blogspotiin, Lilyyn ja viime maaliskuussa tänne Starboxiin. Blogeja on siis ollut monta, ja aina jossain vaiheessa kirjoitusinto on syystä tai toisesta lopahtanut. En kai ole löytänyt sitä ominta juttuani aiemmin - enkä itseasiassa osaa sanoa, olenko löytänyt vieläkään :) Aika näyttää.

Tällä kertaa kirjoitan tällaista sillisalaattia sillä koen, ettei minulla ole riittävästi sanottavaa mistään tietystä, yhdestä aiheesta. Ennemmin sohlaan vähän siellä ja täällä, ja merkkaan muistiin milloin mitäkin: ajatuksia, kuvia, kommelluksia, oivalluksia. Yritin jossain vaiheessa pitää pelkkää treeniblogia, mutta se ei ollut kovin kiinnostava; en treenaa erityisen tavoitteellisesti vaan liikun lähinnä oman mielenterveyteni (ja jonkinlaisen kunnon) ylläpitämiseksi. Välillä koen maailmoja syleilevää onnea treenaamisesta, ja noina hetkinä olen kiitollinen siitä, että tämä blogi on olemassa. Tänne ne horinat solahtavat sekaan ja hyvä niin, sillä ei niitä kukaan oikeasti jaksa kuunnella.

Kirjoitan, koska olen siinä mielestäni ns. ihan hyvä. Kirjoitan, koska olen siinä ainakin parempi kuin puhumisessa.

Edellisen blogini banneri. Raakasuklaasta putosi "raaka" pois, rannesiteistä ja combatista tykkään edelleen.

Yksi osa haastetta on antaa vinkkejä aloitteleville bloggaajille. En totisesti koe olevani oikein henkilö siihen hommaan, sillä oma hengentuotokseni on kaukana täydellisestä. Voin kuitenkin kirjata ylös muutaman asian, jotka yleensä vaikuttavat omiin lukukokemuksiini.

1. Oikeinkirjoitus. Ei ole pakko kirjoittaa kirjakieltä, mutta välimerkkien ja yhdyssanojen osaaminen on melko jees. (Itse (väärin)käytän liikaa puolipisteitä ja ajatusviivoja, jotka nekin voivat ärsyttää.) Tunnustan myös olevani niin kielipoliisinatsi, että jos blogissa esimerkiksi lähdetään hiihto retkelle tai letun paisto puuhiin, mielenkiintoni loppuu siihen. Jos et ole varma jonkun (yhdys)sanan kirjoitusasusta, googleta.

2. Oikolukeminen. Lue valmis tekstisi läpi ennen julkaisua, ja mieluiten vielä julkaisun jälkeenkin. Typoja sattuu kaikille, mutta suuremmissa määrin nekin alkavat ärsyttää.

3. Aktiivisuus. Tähän voisi melkein sanoa, että paraskin puhuja... Mutta kirjoita säännöllisesti, mitä ikinä se sinulle tarkoittaakin.

4. Lukijoiden huomioiminen. Vastaa kommentteihin. Kirjoita tekstisi niin kuin kirjoittaisit jollekin (muulle kuin itsellesi). Et sinänsä ole tilivelvollinen kenellekään eikä kaikkia asioita tarvitse kertoa, mutta jos syystä tai toisesta edessä on pidempi tauko, lukijasi saattaisivat haluta tietää siitä. On mukavampi ajatella, että "aijaa, tässä blogissa on nyt postaustauko ja jatkoa saadaan ajankohtana x", kuin "no eipä tuostakaan ole mitään kuulunut, kirjoittaakohan se enää ikinä".

5. Muiden blogien kommentointi. Osallistu keskusteluihin myös muualla kuin omien tekstiesi kommenteissa. Tämä tuo todennäköisesti trafiikkia myös omalle tontillesi.

Pitkäikäisimmän blogini banneri. Täältä hyppäsin kirjoittamaan raakasuklaasta ja rannesiteistä, sillä en ollut enää horisontaalisesti suhteeton (=lihava). Nykyään tuo nimi pitäisi taas paikkansa ;)

6. Väkisin miellyttäminen. Yksi sana: älä. On hyvä osata ottaa vastaan kritiikkiä ja miettiä, millä tavalla siihen on syytä reagoida. Hyväksy kuitenkin se tosiasia, että aina löytyy joku, joka ei tykkää blogistasi tai tavastasi kirjoittaa. Ja se on vallan ok.

7. Aitous ja inhimillisyys. Niin kliseistä kuin se onkin, niin ole oma itsesi. Harva elää kiiltokuvaelämää, joten sellaisen teeskenteleminen alkaa lopulta puuduttaa niin lukijaa kuin kirjoittajaakin.

8. Muiden kunnioittaminen. Suomessa sana on vapaa, mutta kannattaa miettiä, onko blogi paras paikka likapyykin pesemiseen. Jos olet kokenut vääryyttä, voisiko asian kuitenkin käsitellä jonkun muun kanavan kautta? Mieti, haluaisitko oman mokasi päätyvän jonkun toisen blogipostaukseksi.

9. Luontevuus. Etsi itsellesi sopivin ja luontevin tapa kirjoittaa niin aihekirjon kuin kirjoitustahdinkin suhteen. Älä väännä väkisin. Tee blogistasi itsesi näköinen.

10. No se some. Tässä on itsellänikin huomattavasti petrattavaa, mutta kuulemma some on bloggaajien uusi musta. Tai jotain. Hyödynnä siis kaikki mahdolliset kanavat, mutta älä ärsytä ;)

Sitten vielä ne kymmenen blogia, jotka omasta mielestäni ansaitsevat tunnustusta:

AvanaFit
Emmaria
Hallo Heimat
Juuret ja Siivet
Next Level
Olennaisuuksia
Pappila
With full hearts

sekä tietysti ihanat Lähti lapasesta ja KIRSIkankukkia, jotka ovat haasteensa jo selättäneet. Ootte kaikki ihkui :P

Loppuvuoden kuviot

Mainion Kandielämää-blogin uusin postaus oli otsikoitu "Elämänhallinta tässä vaihessa vuotta", ja alta löytyi tämä giffi:

Ei jäänyt muita vaihtoehtoja, kuin pölliä se itselleni - joulukuu tulee nimittäin niiiiiin sujumaan noissa merkeissä.

Tulin luvanneeksi toimitusjohtajalle, että voin joulukuun ajan tuurata tarpeen vaatiessa Jyväskylän toimipisteessä. Neljä viikkoa, neljä reissua, 2+3+1+3 päivää, kymmenen ylityötuntia, satoja kilometrejä. Flunssan pikkuhiljaa talttuessa kävi mielessä, että olisi mukava käydä taas joskus salilla, mutta tuolla yhtälöllä jumppavaatteet tuskin ovat ensimmäisenä prioriteettilistalla.

Eipä silti, pidän kyllä haasteista. Vahva veikkaus kuitenkin on, ettei uudenvuodensuunnitelmia tarvitse kovin suureellisessa mittakaavassa tehdä :)

Anti-sisustajan harmaa-valkea joulu

Siis minen kestä, saan käyttää elämäni ensimmäistä kertaa Sisustus-tagia :D Kertonee siis omaa tarinaansa siitä, etten erityisemmin loista sillä(kään) saralla. Mutta nyt! Kai jouluasioiden hankkimista ja esille laittamistakin voi kutsua sisustamiseksi?

Täällä on nyt flunssailtu pari viikkoa, ja edelleen on pää semitäynnä räkää (olkaa hyvä mielikuvasta). Kovasti on olo jo helpottanut pahimmasta, mutta vieläkään ei käydä ihan täysillä. Tänään olisi jo tehnyt mieli crossailemaan, mutta sain kuin sainkin maltettua mieleni. Ei nimittäin kinostaisi ihan hirveästi hankkia mitään kuukausien jälkitautia.

Joka tapauksessa. Kun liikkumaan tottunut ihminen ei liiku, ajatus alkaa harhailla ja pää keksiä ideoita ja tekemistä vaikka väkisin. Flunssav*tutukseen kuolemiselta on pelastanut ajatus siitä, että tänne kämppään on saatava jouluilme. Sopivasti haastetta projektiin on tuonut se, etten erityisemmin tykkää punaisesta väristä tai perinteisistä joulukoristeista.

Joitakin myönnytyksiä kuitenkin suostuin tekemään, myös sen punaisen värin suhteen:

Eteisessä tulijoita tervehtii tonttutyyppi, jonka syliin mahtuvat avaimet ja isännän kello.

Vessaan ja kylppäriin ostin uudet käsipyyhkeet, vaikka toinen väri onkin väärä. Joulutähteä en huolinut punaisena :)

Kävimme viime viikonloppuna Matkuksessa ja Ikeassa, ja toiveet olivat korkealla. Annoin etukäteen itselleni luvan ostaa kaiken omasta mielestäni ihanan jouluhärpättimen mitä löydän, mutta vaikeahan se on päästää mopoa keulimaan kun kaikki on punaista. Jotain sentään onneksi löytyi:

Harmaa-valkeat tyynynpäälliset meille lahjoitti mukana ollut anoppi. (Silitetty mutta silti ryppyinen) kaitaliina Jyskistä, koska Ikea ei vaan osaa.

Joulupallolajitelma parin vuoden takaiselta Ikea-reissulta kun vielä kuvittelin, että punaiseen voi tottua. Ylisuloinen tuikkukippo viime viikonlopun reissulta, sillä osaavat ne siellä kuitenkin jotain ;)

Olin valmistautunut ostamaan myös keittiöön kaitaliinan tai tabletit, mutta jouduin metsästämään ne lopulta paikallisesta ketjuliikkeestä:

Aika söötit, vai mitä?

Keittiöön saatiin tunnelmaa Ikeasta bongatulla pöytävalaisimella, em. tableteilla sekä kaapin kätköistä löytyneellä valkoisella kynttilällä:

Ei perinteisen jouluista, mutta oma silmä lepää <3

Puna- ja koristerajoittuneisuudestani huolimatta suosin sentään joitakin perinteitä:

Meidän residenssin joulukalenterit :)

Kyllä, niitä on neljä. Ensimmäisenä hankin Kinderit, koska nam. Jukuri-kalenterin bongasin jälkikäteen, ja ostin sen isännälle nimipäivälahjaksi. Annoin myös Kinderin, jos vaikka jukurisuklaa onkin pahaa. Perheemme karvaisin jäsen sai myös tänä vuonna ihkaensimmäisen kalenterinsa <3

Noin. Jouluilme ei ole ehkä se tyypillisin, mutta miellyttää loihtijaansa suuresti. Nyt tosin alkaa tuntua siltä, että olisi hyvä hetki tervehtyä - joku pieni ääni nimittäin yrittää takaraivon tuntumasta välillä kuiskia, että osaisitkohan sie tehdä joulukortit itse. Apua.