34 asiaa, joita en ole oivaltanut elämästä

Tänään on 34. syntymäpäiväni. Yleensä syntymäpäivien lähettyvillä taitaa olla tapana kertoa, mitä kaikkea on oppinut ja oivaltanut elämästä. Ikuisena vastarannan kiiskinä ajattelin kertoa teille 34 asiaa, joita en ole oppinut tai oivaltanut elämästä. Sellaisia asioita siis, jotka joidenkin normien mukaan pitäisi osata/ymmärtää/tietää. Kuvituksena satunnaisotanta minusta eri vuosina.

1. En osaa viheltää.
2. En osaa puhaltaa purkkapalloja. (Luulen, että tämä liittyy jotenkin edelliseen kohtaan.)
3. En juo kahvia.
4. En tykkää kermakakuista, koska en kestä sitä, miltä kermavaahto tuntuu suussa.

1985

5. En tykkää cokiksesta. Join sitä lapsena siihen asti, kunnes löysin tölkin kyljestä sanan kasviuutejuoma. En osaa sanoa miksi, mutta vielä tänä päivänäkin tuo sana ällöttää.
6. En ole koskaan kokeillut rullaluistelua.
7. En ole opetellut laskettelemaan. Kokeilin kerran, ja tultuani puolisyöksyä rinnettä alas ja kaaduttuani niin että sukset irtosivat jaloista, totesin, että onneksi on muitakin harrastusmahdollisuuksia.
8. En ole koskaan katsonut yhtään Bond-, Harry Potter-, Star Wars- tai Taru Sormusten Herrasta -leffaa kokonaan.
9. En ole käynyt Linnanmäellä.

1992

10. En ole käynyt Korkeasaaressa.
11. En tunne minkäänlaista intohimoa mitään penkkiurheilulajia kohtaan.
12. En ole koskaan erityisesti viihtynyt huvipuistoissa, sillä pelkään korkeita paikkoja ja pää alaspäin olemista.
13. En tykkää juustokakuista.
14. En osaa taskuparkkeerata, tai ainakin siinä kestää k-a-u-a-n.
15. En tykkää sipulista (koostumus), mutta tykkään sipulinmakuisista asioista (sipsit, lohkoperunat ym.)
16. En vieläkään ymmärrä, miten koskaan pääsin lukion historian kursseista läpi.

1997

17. En osaa kävellä korkokengillä.
18. En ole koskaan maistanut sushia.
19. En tykännyt koulussa maantiedosta, joten nykyään olen maailman huonoin sijoittamaan maita kartalle.

2002

20. En fanittanut Spice Girlsiä tai BSB:tä (Hanson for the win).
21. En ole koskaan osannut tehdä kärrynpyörää.
22. En ole lukenut Tuntematonta sotilasta, Harry Pottereita, Taru Sormusten Herrasta -trilogiaa tai Seitsemää Veljestä.

23. En tunnista kovinkaan monta lintu- tai kasvilajia.
24. En lapsena tunnustanut vanhemmilleni, että olisin halunnut harrastaa tanssia. Kaduttaa edelleen.
25. En ole antanut hiihtämiselle toista mahdollisuutta koulun liikuntatuntien jälkeen.

2008

26. En tykkää hoitaa asioita puhelimessa.
27. En sisusta kotia vuodenaikojen mukaan.

2009

28. En osaa haaveilla.
29. En osaa sijoittaa lähivuosien tapahtumia aikajanalle, ja ajantajuni on luokattoman huono.
30. En ole koskaan ollut kunnolla humalassa.

31. En ole vieläkään sinut kroppani kanssa.
32. En juo punaviiniä.
33. En onnistu muiden ottamissa valokuvissa.
34. En tiedä, mikä minusta tulee isona.

Kovin lohdullista, eikö?

Vuosi päivästä, joka pudotti polvilleen

Olen kirjoittanut surusta suhteellisen paljon, mutta ajattelin kirjoittaa vielä kerran - ikään kuin sulkeakseni ympyrän. Toki tämänkin jälkeen asiaan tulee varmasti viittauksia sivulauseissa tai rivien väleissä, mutta ajattelin, että tämä voisi olla viimeinen pelkkään suruun ja surutyöhön keskittyvä teksti. Suru on osa minua mutta ei yhtä kuin minä, ja olen muutakin kuin se nainen, jonka veli teki itsemurhan. Annan toki jatkossakin suremiselle tilaa silloin kun se sitä tarvitsee, mutta koen, että pikkuhiljaa alkaa olla aika tuuppia surua lempeästi hieman taaemmas.

Eilen tuli siis kuluneeksi tasan vuosi pikkuveljen itsemurhasta. Päivä oli aika hirveä ja sujui odotusten mukaan; kävin vollottamassa niin äidin, isän ja äitipuolen kuin isovanhempienkin luona. Asia on tavattoman kipeä vielä meille kaikille, vaikka parhaamme mukaan elämmekin eteenpäin.

Oikeastaan koko viikko on ollut aika rankka. Minua ovat kiusanneet flashbackit vuoden takaa - sattumanvaraiset tapahtumat sattumanvaraisina ajankohtina. Jokainen on tuntunut lapioniskulta naamaan ja salvannut hetkeksi hengityksen. Muistikuva veljen lähettämästä, viimeisestä tekstiviestistä. Se hetki, kun luin viestin pari tuntia myöhemmin ja vastasin siihen ymmärtämättä, että viesti oli viimeinen ja oli jo liian myöhäistä. Muistikuva puhelusta äidille, kun sain suruviestin. Muistikuva siunauspäivästä; käsi äidin harteilla, papin liikutuksesta kyyneltyneet silmät, minä lukemassa velipuolen, isän ja äitipuolen värssyjä arkulla, kun he eivät itse siihen kyenneet. Hautajaisväki saattamassa veljeä autolle, auringonpaiste, kauniit kukkalaitteet.

Auringonpaiste. Se toi vähän lohtua eiliseen päivään ja muistutti siitä, että elämä jatkuu. Onneksi ei ole loka- tai marraskuu, pimeys olisi tehnyt päivästä vielä sietämättömämmän. Heräsin aamulla aikaisin, enkä saanut enää nukutuksi. Lähdimme aamutoimien jälkeen äidin kanssa käymään haudalla; ensin sytytimme lyhtyihin kynttilät ja kävimme vielä hakemassa kukkakaupasta ruukkukukan. Voi kun sää voisit edes huiskuttaa meille, äiti sanoi kivelle. Hetken päästä alkoi kuulua kaakatusta, ja näimme seitsemän joutsenen ylilennon. Uskokoon jokainen mihin uskoo, mutta minusta tuo oli hemmetin hieno huiskutus.

Niin, elämä jatkuu. Erilaisena toki, mutta jatkuu kuitenkin. Itsessäni huomaan silloin tällöin tiettyjä muutoksia: osaan edelleen nauraa hölmöillekin asioille, mutta kun olen ajatuksissani, olen vakavampi. Huumorintajua on edelleen, mutta ehkä se on erilaista. Ja ehkä en vielä edes tiedosta, millä kaikilla tavoin tämä elämiseeni ja olemiseeni vaikuttaa. Joskus mietin, että veljen aikuiselämän vaikeuksien takiako en ole vielä hankkinut jälkikasvua. Kun on nähnyt, että vanhempi voi tehdä ns. kaiken oikein ja mennä perse edellä puuhun lukemattomia kertoja, eikä silti pysty pelastamaan lastaan maailmalta, se ahdistaa aika tavalla. Mitä, jos en pystyisikään suojelemaan omaa jälkikasvuani maailmaa vastaan?

The best way to get over it is to get over it. Näin sanottiin läheisen menettämisestä eräässä tv-sarjassa. En suomentaisi tuota yli pääsemiseksi, mutta allekirjoitan sen, että surusta selviää parhaiten selviämällä. Jokainen taipuu kun tarpeeksi taittaa ja jotkut päivät pudottavat polvilleen, mutta matkaa on jatkettava, vaikka miten olisivat polvet ja sielu ruvella.

Tervetuloa siis, tulevaisuus. Otan sinut kiitollisuudella vastaan, sillä pahemmaksikaan tämä ei enää muutu.

Jumalten herkku: Salty Caramel Rocky Road

Lauantai-iltaa! Koska viikonloput ovat herkuttelua varten, kokeilin tänään ensimmäistä kertaa elämässäni tehdä rocky roadia. Ei ollut vaikeaa, ja lopputulos niin törkeän hyvää, että itkettää.

Oikeassa elämässä rocky roadiin tulee yleensä vaahtokarkkeja, mutta itse en niistä tykkää. Ja vähän luulen, että vaahtiksia lisäämällä lopputuloksesta tulisi niin makea, että hampaat sulaisivat suuhun. Tässä kuitenkin tämä meille kädettömille kokeille sopiva ohje:

Salty Caramel Rocky Road

400 g Fazerin sinistä tai muuta maitosuklaata (tai no, suklaata)
sopivasti Omar-karkkeja tai muuta kermatoffeeta
pari kourallista suolapähkinöitä

Sulata suklaa vesihauteessa, ja kaada leivinpaperilla vuorattuun vuokaan/pellille. Pilko kermatoffeet sopivan pieniksi palasiksi (itse leikkasin Omarit kuuteen osaan) ja rouhi suolapähkinät. Heittele toffeet ja pähkinärouhe suklaan päälle suloiseen sekamelskaan.

Laita tuotoksesi pakastimeen n. puoleksi tunniksi tai kunnes suklaa on kunnolla jähmettynyt. Leikkaa terävällä veitsellä sopivan kokoisiksi paloiksi. Säilytä jääkaapissa.

Ja eiku syömään. Seuraavaksi voisi kokeilla esim. Pätkis-paloja, kuivattuja vadelmia, manteleita, riisimuroja...

Maaliskuun puhelinkuvat

Hei vaan hei! Hiljaista on ollut tällä tontilla, mutta täällä ollaan edelleen. Useamman kerran on tehnyt hirveästi mieli kirjoittaa, mutta en ole saanut mitään aikaiseksi. Jostain syystä tunnen tästä(kin) hommasta nykyään jonkinlaisia paineita; onko sisältö tarpeeksi kiinnostavaa, kuvat tarpeeksi hyviä, kappaleet oikein jaoteltu ja otsikoitu ja kiinnostaako tämä nyt oikeasti ketään. Joka kerran olen lopulta tullut siihen tulokseen, että vastaus useampaan em. kysymyksistä on ei.

Eipä tässä laadulla päästä tälläkään kertaa keulimaan, mutta esitellään nyt kuitenkin viime kuukauden ajalta kertynyt puhelimen gallerian sisältö :)

Alkukuusta meillä oli konsernin parin yrityksen yhteinen, kaksipäiväinen markkinointipalaveri, johon kuului myös liikunnallinen aktiviteetti. Pääsin kokeilemaan curlingia ensimmäistä kertaa ikinä, ja pahoin pelkään, että toista kertaa ei ihan heti tule. Ihan hauskaa se sinänsä oli, mutta valtaosa ajasta meni keskittyessä siihen, ettei pannuta kovin pahasti. Curling-kentälle mennessä toiseen kenkään laitetaan vielä liukupohja, ja kun ei se toisenkaan tasapohjaisen popottimen pohja kitkallaan suorastaan loistamaan päässyt, niin aika huteraa oli eteneminen. Eikä ole muuten aikoihin ollut yhtä pätevä olo kuin tuolloin, kun päivän asuun kuuluivat tarralenkkarit ja kypärä.

Samaisella reissulla kävimme myös parin kollegan kanssa lumikenkäilemässä, ja ihan meinasi tulla läskille hiki. Maisemat olivat kauniita, ja laji yksinkertaisuudessaan yllättävän rankka. Suurin taistelu taidettiin kuitenkin käydä heti alkuun, kun piti keksiä, miten nuo hilavitkuttimet saa kiinni kenkiin.

Viivi ilmaisi mielipiteensä mamman reissuun lähdöstä. // Vallulle ehti tulla reissun aikana äitiä ikävä, ja mussu torkkui vaatepinoni päällä. // Olemme hankkineet karvahanureille kaksi erilaista pehmopetiä - money well spent. // Rakkaushetki Viivuskan kanssa - lueskelin sängyllä, ja lapsonen viihtyi säärieni välissä rapsutettavana. // Viikonloppuisin lasten lempipaikka on sänky. // Hankimme muutama viikko sitten Furminator-harjan, ja paluuta ei ole.

Loppukuusta kävin Suomen Ensiapukoulutuksen järjestämällä työsuojelun ja -hyvinvoinnin kurssilla. Tarjoilutkin olivat kohdallaan <3 // Fazerin Geisha-jäätelö pääsi testiin ja petyin. Fazerina for the win! // Yksi myyntipäälliköistämme tietää Pätkis-fiksaationi, ja muisti minua muutamalla patukalla kiitokseksi "erinomaisesta excelöinnistä".

Keväällä alan pikkuhiljaa heräillä eloon, ja lisääntynyt valo alkaa houkutella myös ulkoilemaan. Näin kauniisti paistoi aurinko eräänä päivänä vielä 18.30 aikoihin. // Sain isännältä joululahjaksi lahjakortin urheiluliikkeeseen, ja hankin Icebugit. Paras hankinta koskaan. // Lampi lenkkireitin varrella. Tästä löytyy nyt kuvat jokaisena vuodenaikana, ja kesällä tuo on kauneimmillaan. // Auringonlasku kotitaloyhtiön kattojen yllä.

Treffi-ilta, eli vakioannos vakioravintolassa + standuppia. // Michael Winslow, jonka koko parituntista showta tuli tuijotettua lähes suu auki. Käsittämätön tyyppi. // Tämän kuvan lisäsin Instagramiin kevään ensimmäisenä kunnolla aurinkoisena päivänä saatesanoin "When it's all sunny and beautiful outside but nap is life." Tuona aurinkoisena viikonloppuna kaverit julkaisivat aurinkolasikuvia järven jäältä, minä nukuin päikkärit. // Päätin jo helmikuussa, että haluan pääsiäiseksi ison Kinder-munan. Sellainen odotti Kiirastorstaina keittiön pöydällä, kun tulin töistä <3

Mitä teille kuuluu?