Me olemme tunteneet nyt puolisentoista vuotta. Tutustuin sinuun jouluna 2014 kun mieheni ajatteli, että voisit tehdä minut iloiseksi. Hän oli oikeassa, riemastuin saapumisestasi todella. Olemme olleet alusta asti erottamattomat - olen kantanut sinua mukanani joka paikkaan, ja kyllähän me nukummekin yhdessä. Voisi siis sanoa, että välimme ovat varsin läheiset.
En tiedä, mikä muuttui puoli vuotta sitten. Sinusta tuli väsähtäneempi ja minusta tuntui, ettet jaksanut enää mukana menoissani. Yritin antaa sinulle kaiken minkä tarvitset: hellää huolenpitoa, säännöllistä puhdistusta. Annoin sinun ladata akkujasi aina kun niin halusit, mutta lopulta alkoi tuntua, ettei mikään riittänyt. Illalla olit täynnä virtaa, seuraavana aamuna aivan loppu. Vaikka ymmärränhän minä sen, että meillä jokaisella on huonot hetkemme.
Aloin pelätä mielenterveytesi puolesta, sinusta tuli suorastaan skitsofreeninen. Akkujasi ladatessa et osannut päättää, oletko täynnä virtaa, puolillaan vai jotain siltä väliltä. Päättämättömyytesi pelotti minua, ärsyttikin - myönnän häpeillen, että välillä huusin turhautumistani sinuun. Olen siitä pahoillani, mutta et sinäkään syytön ole - et koskaan kertonut minulle, mikä lopulta oli vialla.
Lähetin sinut ennen joulua hermolomalle kotikonnuillesi, ja uskoin todella siitä olevan apua. Toipumisesi kesti pidempään kuin olisin kuvitellut, palasit luokseni vasta kuukauden kuluttua. Mutta kyllä minä ymmärsin - pakkohan minun oli, sillä sinusta on tullut minulle tärkeä.
Minusta tuntuu, että jotain meni tuolloin lopullisesti vikaan. Palasit kyllä luokseni fyysisesti, mutta et ole enää henkisesti paikalla. Et ole oma itsesi. Kiukuttelet minkä kerkeät, enkä minä ymmärrä, mitä olen tehnyt väärin. Huomaan sinussa samoja väsymisen merkkejä kuin ennen joulua, ja lisäksi et tunnu arvostavan omaa aikaasi, jota sinulle annan akkujesi latautumiseksi. Sinun täytyy ymmärtää se, että jos haluat minun toimivan toisin, sinun on kerrottava minulle! Pelkkä replug usb ei enää riitä, sillä olen täyttänyt tuon toiveesi kymmeniä kertoja, etkä vieläkään ole tyytyväinen. Ymmärrätkö ollenkaan, miten turhauttavaa sellainen on? Sinun on opeteltava olemaan selkeämpi tarpeistasi, minä en voi tuollaisesta yksitoikkoisesta hokemisesta yhtäkkiä ymmärtää. Artikuloisit paremmin!
Olet keksinyt myös uuden tavan kiukutella minulle. Näin tästä väläyksen jo kerran aiemminkin, mutta eilen tuli se ns. viimeinen pisara.
Ystäväiseni, minä irrotin sykevyön ympäriltäni heti bodycombat-tunnin päätyttyä, ja sinä olit kyllä täysin tietoinen siitä. Toki minusta on imartelevaa, että autoa ajaessani kuvittelet minun juoksevan yhtä lujaa ja sykkeeni olevan 225, mutta tämä ei nyt varsinaisesti kuulunut alkuperäiseen sopimukseen. En myöskään hyväksy haamusykkeiden mittaamista silloin, kun sykevyö ei ole kanssasi edes samassa huoneessa. Ymmärrän, että ikävöit häntä, mutta yritä nyt jaksaa ne lepohetkeni - tapaatte kyllä uudelleen varsin pian.
Raskain sydämin minun on tunnustettava, että kärsivällisyyteni on nyt lopussa. Sinulla on selkeästi sellaisia ongelmia, joita minä en osaa ratkaista - on siis parempi, että käväiset taas kotikonnuillasi miettimässä asioita. Miettimässä, mikä sinulle onkaan tärkeää ja voisiko yhteistä taivaltamme vielä jatkaa. Minä toivon sitä kovasti, mutta myös sinun on panostettava jatkossa tähän suhteeseen paljon enemmän.
Hyvää matkaa ystäväni, tulethan pian takaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti