Fysioterapia treenien tukena

Julkaistu Keskiviikko-lehdessä 30.8.2017.

Siitä on nyt noin kolme ja puoli vuotta, kun silloinen hierojani kysäisi, onko minulla jumeja pohkeissani ja tarvetta hierottaa niitä. ”Ei mainittavia”, sanoin. Enpä osannut kuvitellakaan, että vastaukseni olisi elämäni toiseksi suurin itsepetos (heti ”eihän sitä Ben&Jerry’s -jäätelöpurkkia tarvitse syödä kerralla” jälkeen).

Pahimmillaan sääreni olivat kolmisen vuotta sitten uuden jumppatunnin astuttua kuvioihin, ja sen jälkeen ovat oireilleet niin pohkeet kuin sääretkin. Eivät kestä juoksemista tai hyppäämistä ollenkaan, ja sekös jumppapirkkoa suututtaa. Hieronta auttaa hetkellisesti, mutta ei poista ongelmaa. Kaikkea ei taida voida laittaa kasvaneen elopainonkaan piikkiin, joten päätin alkaa etsiä selitystä ja ennen kaikkea neuvoja.

Tapasin kaksi eri fysioterapeuttia. Kävelin juoksumatolla ja lattialla, kyykkäsin, seisoin yhdellä jalalla. Makasin hierontapöydällä väänneltävänä, kävin faskiakäsittelyssä. Ja voilá: huono liikkuvuus nilkoissa ja kireyttä pohkeiden lisäksi vähän siellä ja täällä. Näistä johtuen kävelen väärin, ja sääret altistuvat kovalle rasitukselle. Hoitokeinoina ovat liikkuvuus- ja tasapainoharjoitukset, venyttely sekä satunnaiset faskiakäsittelyt.

Säärivaivoja hoidetaan mm. venyttelyllä, kaverin avulla tai ilman.

Treenien tueksi hankitaan usein personal trainereita ja ravintovalmentajia - oman kokemukseni perusteella suosittelen lämpimästi panostamista näiden lisäksi myös huoltojoukkoihin. Vaikka fysioterapia mielletäänkin usein kuntoutujille sopivaksi, ei välttämättä tarvitse ajaa autokolaria hyötyäkseen siitä. Myös fysioterapeutilta voi saada vinkkejä suoritustekniikoihin ja kehon linjauksiin, sekä näkemystä siihen, mitä muuta voimaharjoittelun lisäksi kannattaa tehdä, jotta ”verta, terästä ja hevosia” -tyylisistä apinanraivotreeneistä saa kaiken irti.

Fysioterapialla siis edistetään työ- ja toimintakykyä, poistetaan kipua ja korjataan moniongelmaisia jumppapirkkoja. Yksi koukku siinäkin tosin on: tulostetut, kuvalliset ohjeet toimivat kuulemma vain, jos ne otetaan eteisen lipaston päältä aktiiviseen käyttöön.

*****************

VIIKON VINKKI

Huollata kehoasi. Kun viikkoon mahduttaa tietyn määrän liikuntaa ja on muutenkin kiire, kehonhuollosta tulee usein tingittyä ensimmäisenä. Kotikonstit eivät aina riitä, joten yritä sijoittaa säännöllisesti myös ammattilaiskäsittelyyn: hierojia, fysioterapeutteja, osteopaatteja tai jäsenkorjaajia löytyy yleensä joka kaupungista.

VIIKON YLLÄTYS

Pilatesrengas. En ole harrastanut pilatesta paria yksittäistä tuntia lukuun ottamatta, joten en tiennyt, että siihen voi käyttää myös apuvälineitä. Hankin fysioterapeutin suosituksesta kyseisen häkkyrän omakseni ja kah! Siitähän onkin oikeasti hyötyä. Reidenlähentäjiin saa ihan erilaisen tuntuman kuin laitteessa, ja saapa renkaalla venytettyä loistavasti myös pahinta ongelmakohtaani eli sääriä.

VIIKON KOHOKOHTA

Venyttelylle löytyykin aikaa. Todellinen shokkiylläri, eikö? ”Pitäisi venytellä enemmän” on ehkä yksi eniten käyttämistäni lausahduksista, mitä tulee hyvinvointiin tai liikuntaan. Nähtävästi jonkun on kuitenkin oltava ns. oikeasti pielessä, ennen kuin mitään tapahtuu. Tahtotila jalkojen korjaamiseksi on nyt luotu, joten ehkä venyttely pysyykin iltarituaaleissani kauemmin kuin viikon.

Erilaisia (fitness-)kissoja

Lauantai-iltaa, toverit! Harjoittelin tänään taas kameran käyttöä, kun pääsin kuvaamaan mikkeliläisen DreamFit Teamin Tiaa ja Karinia. Tia on itselleni tuttu muutamastakin yhteydestä, ja Karinin olen tavannut Tian kautta. Mimmit valmistautuvat syksyn bodyfitness-kisoihin ja halusivat koeajaa Karinin kisameikin sekä harjoitella poseeraamista ilman peilejä, joten kamerapelleilylle tarjoutui suorastaan loistava tilaisuus.

En ymmärrä mitään valokuvaamisesta ja vielä vähemmän fitnessistä (vai fitneksestä?), mutta kuvista tuli siitä huolimatta ihan kivoja. Ja mikäs siinä on räpsiessä, kun poseeraaminen tulee näiltä upeilta naisilta luonnostaan. Mitään tarkkaa visiota kuvausrupeaman sisällöstä ei ollut kenelläkään, mutta "hei makoiles tossa"-, "jos mää roikun vaikka tässä"- ja "miulla oli joku semmonen ajatus semilähiksestä ojentajataljassa" -tyylisillä näkemyksillä pääsee jo pitkälle. Plus että kuten sanoin, niin aivan jäätävän upeita mimmejä kumpikin. Kuulostin todennäköisesti vain hieman omituiselta huokaillessani pariinkin otteeseen voi hyvän tähen sie oot kyllä kaunis. Ammattimaisuus kunniaan ja silleen. Oli kyllä kiva päästä kuvaamaan ja kiittelinkin tyttöjä, että sain kuvata pitkästä aikaa muutakin kuin kissoja. Niin joo, siä kuvasit nyt vähän erilaisia kissoja.

Värilliset kuvat annan tyttöjen käyttöön, mutta tässäpä muutamia mustavalko-otoksia ihasteltavaksenne:

Jes, hyvä tuli!

Kiitos molemmille naisille kivasta kuvaussessiosta, ja hurjasti tsemppiä syksyn koitokseen!

Nyt jänskättää

Joku varmaan jo ehti ratkaista viime postauksen lopusta löytyneen, haastavaakin haastavamman kuva-arvoituksen? Siis sen, missä oli kissan raapimapuu.

Hei!
Kiitos yhteydenotostanne.
Mikäli olisitte valmiita vastaanottamaan kaksi pitkäaikaisasukkiamme, jotka ovat olleet talolla pentuiästä asti, olisi meillä teille oiva pari... Strauss ja Noir, noin puolitoistavuotiaat leikatut kissakaverit. Strauss on reipas ja kesy tyttö, joka olisi saanut jo kodin varmaan ajat sitten, mutta kun sillä on kaverina ujo, mutta kovin leikkisä Noir-poika.

Kyllä vain, meidän perheemme kasvaa huomenna kahdella karvaisella jäsenellä. Olen nähnyt unia kahdesta kissasta jo hetkisen, ja lopulta tilanne eskaloitui siihen, että lähetin Mesylle sähköpostia. Sydämeni oli sulaa niille sijoilleen vastauksen saatuani, voi pikku-Noir <3 Selitin suu vaahdossa kaikille jotka jaksoivat kuunnella, että eihän siitä mitään tule, jos ujommille kisuille ei kukaan anna mahdollisuutta. Itsenäinen kissaeläin on meille muutenkin jo tuttua, ei Minnikään ollut mikään lääpittävä sylikissa. Ja sitäpaitsi, eihän sitä tiedä millainen persoona sieltä kuoriutuu, kun karvalapsi pääsee ihkaomaan kotiin harjoittelemaan ihmiskontaktia ja kotikissailua.

Voih, en millään malttaisi odottaa. Kävimme tapaamassa tulevia lapsosiamme jo viime viikon maanantaina, jolloin luovutuksesta sovittiin. Eilisellä vierailuajalla olikin sitten taas mentävä käymään, kun ikävä oli jo ihan valtava :) Katsokaa nyt:

Strauss. Kuva: Mikkelin eläinsuojeluyhdistys ry

Noir. Kuva: Mikkelin eläinsuojeluyhdistys ry

Aivan hirmuisen suloisia molemmat. Eivätkä selkeästikään pelkää ihmisiä, ovat vain hitusen ujohkoja. Mutta kovin leikkisiä ja uteliaita kumpikin, enkä millään olisi malttanut lähteä eilen löytöeläintalolta kotiin.

Kissanristiäisiä meillä ei vietetä, mutta nimet vaihtuvat kotiuttamisen jälkeen. Nykyisetkin ovat hienot, mutta ehkä hieman "epäkäytännölliset". Uusiin nimiin palaan kuitenkin vasta sitten, kun lapsukaiset ovat kotiutuneet ja saan kuvattua heitä ihan omissa kotioloissaan.

Tervetuloa kotiin, mamman murut <3

Loppuloma, eli asioita joita söin Tampereella

Terveisiä tällä kertaa ihan kotimaasta, eli Tampereelta!

Himoitsemani "äkkilähtö johonkin lämpimään" jäi tällä kesälomalla toteutumatta, mutta eikös Tampere ole melkein yhtä hyvä? Setäni ja serkkuni ovat yllyttäneet meitä käymään Mansesterissa jo ties kuinka kauan, ja tällä viikolla tuli sopiva sauma tarttua tarjoukseen. Setäni lupasi majoittaa meidät kakkoskämppäänsä, joten tiistaiaamuna otimme suunnan kohti Tamperetta.

Perille pääsimme joskus kahden jälkeen, ja koska serkkuni vapautui työvelvoitteistaan vasta neljän aikoihin, pyörimme muina turisteina ympäri Koskikeskusta. Itselleni ainut pakkopäästä oli Se Hämeenpuiston vihkokauppa, joten Koskarin pyörähdyksen jälkeen hiihtelimme käymään tuossa maailman sympaattisimmassa kivijalkaliikkeessä. Bujoilijat tietävät mistä puhun, muille tiivistettynä tiedoksi, että ko. liike on tosiaan bujo-hurahtaneiden taivas. Olisin halunnut ostaa yhden kaikkia tuotteita, mutta budjetin ollessa rajallinen selvisin kuitenkin suhteellisen vähällä:

On siinä tarra poikineen o:)

Vihkokauppareissun jälkeen jäi vielä vähän aikaa, joten jätskillehän sitä oli päästävä. Olen ihan totaalisen hurahtanut gelato-tyyppisiin jäätelöihin, joten suuntana oli Koskarin Minetti. Oli siinä kieltämättä vaarana irrota kaikista henkseleistä, kun makuvaihtoehtoja oli 54...

Yksi vaihtoehdoista rankkautui tosin välittömästi pois. Vai mitä olette mieltä Redbullin makuisesta jäätelöstä? Yhden jos toisenkin kerran tiskiä päästä päähän ravattuani sain kuitenkin lopulta tehtyä valinnan:

Italialainen nougat ja sveitsiläinen suklaa <3

Jätskien jälkeen nappasimme serkkutytön kyytiin ja pääsimme tarkistamaan majapaikkamme. Illaksi tehtiin treffit serkun ja hänen miehekkeensä sekä toisen serkun kanssa Ravinteli Huberiin.

Vilkaisin menua jo ennakkoon ja päivittelin, jotta herrajjumala pitääkö miun oikeesti vetää 400g possunniskaa. No ei tarvinnut. Huberin systeemi toimii siis niin, että pöytäseurueelle tilataan erilaisia lihoja ja lisukkeita, ja kaikki saavat maistella kaikkea. Toimii.

Dry Aged Prime Rib, varhaisperunaa ja kurkkua+inkivääriä

Ylikypsää possunniskaa, entrecotea, pippurikastiketta ja parmesanvoita

Näiden kaveriksi pöydästä löytyi vielä kaksi ämpärillistä kolmeen kertaan friteerattuja ranskalaisia ja salaattia. Ei huono, 5/5 ja mitä näitä nyt on. Oli aivan tolkuttoman hyvää ruokaa ja mahtiseuraa. Ja mukava mualaistytönkin päästä joskus kokeilemaan suuren mualiman meininkiä :)

Keskiviikko vierähti osittain Ideaparkkia ihmetellessä, ja mukavastihan sitä sai sielläkin syitä mennä taas maanantaina takaisin töihin. Ihan lapasesta ei sentään lähtenyt, mutta joitakin kotiintuomisia sentään löytyi. Ja olihan sielläkin sitä gelatoa:

Ei huono, mutta ei yhtä hyvä kuin Minetti :)

Torstaiksi tehtiin uudet treffit serkkusen kanssa, ja otettiin suunnaksi Pyynikin näkötorni. En ollut koskaan aiemmin siellä käynyt, joten hienoa oli katsella näin upeita maisemia:

Eikä lisäseuralaisessakaan vikaa ollut:

Neera <3

Pyynikiltä saa kuulemma maan parhaat munkkirinkilät, joten keskiviikon superterveellisestä ruokavaliosta (pizzaa, jäätelöä, vohvelia...) huolimatta oli pakko maistaa.

Hyvältähän se maistui, ei voi minkään.

Pyynikin-reissun jälkeen olikin aika kääntää keula kohti Mikkeliä, ja aloittaa hitusen puuduttavaltakin tuntunut reilun kolmen tunnin kotimatka. Minusta ei muuten varmaan koskaan olisi ajamaan autoa työkseni, kun jo pelkkä apparin paikalla istuminen tahtoo ottaa koville... Suunnilleen puolimatkassa oli aika pysähtyä taas vaihteeksi syömään, ja lounaspaikaksi valikoitui peukalokuppila.

Eipä ole salaatti hetkeen maistunut yhtä hyvältä...

Jotta semmoinen reissu ja loma. Olo on sopivan rentoutunut ja ennen kaikkea pöhöttynyt, joten on ihan suhteellisen mukava päästä palaamaan taas arkirutiineihin. Sitäpaitsi ensi viikon lopulla on edessä jotain niin kivaa, etten millään malttaisi odottaa:

Ette taida ikinä arvata? :)

Tallinna kuvapläjäyksenä

Terveisiä ulkomailta!

On tämä lomailu vaan kiireistä hommaa, kun ei jouda kotona olemaan juuri ollenkaan. Mutta en valita. Saimme jälleen maailman parhaan Saijan kanssa aikataulut ja lomat natsaamaan yhteen, joten varasimme jo useampi kuukausi takaperin akkojen reissun Tallinnaan. Viimeksi kävimme 22h risteilyllä, tällä kertaa päätimme ottaa kunnon revanssin ja buukkasimme Viru-hotellista huoneen kahdeksi yöksi. Etukäteen vähän jänskäilin kansipaikoilla matkustamista, tyyliin mitä me muka tehdään se koko aika. Mutta sitä kun istahtaa alas parhausystävänsä kanssa, niin ihan pelkästään höpötellessä sujahtaa helposti muutama tunti. Ja kun laivassa on kolikoilla toimivia säilytyslokeroita, niin eipä siinä osannut hyttiä edes kaivata.

Laiva starttasi Helsingistä tiistaina klo 18.30, ja klo 22 nousimme maihin Tallinnassa. Viru-hotelli löytyi suhteellisin pienin ponnistuksin, ja osasivatpa mualaistytöt perille kävellen ihan omine nokkineen. Aulapubissa yhdet siiderit nassuun ja takaisin huoneeseen höpöttelemään yömyöhään asti.

Seuraava päivä juoksenneltiin ympäri Viru-keskusta ja vanhaa kaupunkia ihan muina turisteina, mutta näytti siellä monella muullakin olleen kamera tai puhelin kourassa. Reissun ainoat dramaattiset hetket koimme silloin, kun yritimme kiivaasti etsiä D-terminaalin lähellä sijaitsevaa kauppakeskusta ja etenkin hypermarkettia, josta saa vaikka minkälaisia Milkan suklaalevyjä. Lopulta oli pakko luovuttaa ja todeta, että ei löydy ei. Pois päin kävellessä totesimme, että sen on pakko olla nyt tuo remontissa oleva rakennus, ja hotellin wifin avulla suoritettu googlettelu vahvisti epäilyksen.

Päivän alkoholiannokset nautimme Radisson Blue -hotellin 24. kerroksen Skybarissa, joka oli kyllä hieno paikka. Hitusen vieraalta tuntuva kuitenkin, jotenkin vähän... liian hieno. Hienoutta kompensoitiinkin sitten syömällä illallinen oman hotellin Amarillossa :)

Kaiken kaikkiaan aivan kertakaikkisen mainio irtiotto, joka on kyllä ehdottomasti otettava tavaksi.