Party party

Minulla on krapula. Ei paha, mutta kuitenkin. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen.

Eilen oli siis työpaikan pippalot, ja juhlittiin yhden brändin monikymmenvuotista taivalta. Toisaalta tuntuu typerältä kirjoittaa kiertoilmaisuin kun ei vaadita kummoisiakaan sherlock-taitoja keksimään Firman nimi, mutta kun nyt alkujaan olen päättänyt pitää työt ja huvin/blogin erillään, niin jatketaan sillä linjalla. Puhutaan siis Firmasta.

Joskus alkukesästä alettiin puhua, että Firman pilleet voitaisiin pitää elokuun viimeisenä perjantaina. Perinteiset kesäjuhlat jäivät tänä vuonna väliin, joten henkilökunta oli "virkistäytymisen" tarpeessa. Ymmärtänette lainausmerkit - vai kokeeko joku oikeasti jonkun virkistyspäivän jälkeen olonsa virkistyneeksi? Tämän päivän perusteella on turvallista sanoa, että minä ainakaan en.

Kuten pari kertaa aiemminkin, juhlien suunnitteluvastuu lankesi esimieheni lisäksi minulle ja työkaverilleni. Alun perin oli puhetta 20-luvun teemasta, mutta kun valtaosa ilmoitti jättävänsä tulematta jos juhlilla on teema ja pitää pukeutua, idea kuopattiin suht pian. Ohjelmaksi päätettiin "ei ohjelmaa". Ei pönöttämistä, ei pakkoa, ei historian siipien havinaa, ei pitkiä puheita. Vain rentoa yhdessäoloa ja hyvää ruokaa. Ja no, alkoholia. Määrät laskettiin niin sopiviksi, että puolet jäivät käyttämättä ja niillä juhlitaan seuraavatkin pippalot.

Oma saavutukseni oli lasi kuohuviiniä, kaksi lasia viiniä ja kolme siideriä. Kun tavallinen alkoholinkulutus on luokkaa max. yksi saunasiideri viikossa, väsymyksen lisäksi vellova olo on tullut tänään tutuksi.

Täysin ilman ohjelmaa emme kuitenkaan halunneet olla, ja esimies kyselikin, mikä bändi mahtaisi olla hyvä. Ja kun kerran minulta kysyttiin, niin....

Ali ja Eerohan ne siinä :)

... eipä tarvinnut kauan miettiä. Fb-viestiä Alille, että hei tulkaa soittamaan meidän juhliin, ja pojathan lupasivat tulla. Olen heitä jo postauksen verran hehkuttanut, niin todetaan tässä nyt vain, että aivan järjettömän huikeitahan nuo ovat kerta toisensa jälkeen. Totesinkin pojille, että näköjään buukkaan heidät esiintymään kaikkiin juhliin mitä olen järjestämässä. Ei kuulemma haittaa :)

Tilannekomiikkaa ei pitäisi koskaan yrittää kertoa jälkikäteen, mutta kerronpa nyt kuitenkin. Pohjustukseksi kerron, että toivoin kolmekymppissynttäreilläni soitettavaksi Voisiko olla tänään se päivä, ja sen sain. Kuulin biisin myös kahdella baarikeikalla, kerran Savonlinnassa ja kerran Mikkelissä. Mikkelin keikalla se myös omistettiin minulle.

Eilen kävin toimitusjohtajan kanssa seuraavan keskustelun yhden biisin aikana:
- Onko nää sun lemppareita?
- Joo on, tykkään tosi paljon.
- Onks tää sun frendi?
- Ai Ali vai? No siis moikkaustuttu ja pojat soitteli miun kolmekymppisillä.
- Niin niin. Mutta ette siis kuitenkaan asu yhessä?
- *naurua* No ei, ei asuta.
- Seuraavana jonossa kuitenkin?
- Hehheh joo, no ei, kyllä tässä ihan musiikkia vaan kuunnellaan.

...jonka jälkeen seuraavan biisin spiikki kuului "ja sitten soitetaan Annin lempibiisi... meillä on yhteistä historiaa."

Joo. Seuraava tapaaminen toimitusjohtajan kanssa kulunee siihen kun yritän vakuuttaa, että Ali ei asu meillä. Hienoa.

Mutta kyllä. Hyvät olivat bileet, vaikka itse sanonkin. Kuvia ei illalta ole kuin pojista ja tämä viritelmä asusta:

Pakkohan se oli ikuistaa tilanne, kun päällä ei ole treenivaatteita, farkkuja, hupparia tai t-paitaa. Pukukoodina oli smart casual, joten päälle valikoituivat mustat suorat housut, musta neuletakki ja tuo vaalea lörpäkeliehuketoppi. Ja mustat pienellä kannalla varustetut kengät, joiden jäljiltä päkiäni ovat karjuneet hoosiannaa vielä tänäänkin.

Ja niin! Nyt voin jo sanoa olevani kaverikuvien keräilijä:

Kaverikuva vuosimallia 2014, kun täti täytti 30v.

Kaverikuva vuosimallia 2016, kun täti halusi jatkoa edelliselle kaverikuvalle.

Mitkäs pilleet sitten järjestetään? Anyone?

Elämäni aakkoset

Olen jokaiseen blogiini kirjoittanut jossain vaiheessa puolitylsyyksissäni postauksen ns. elämäni aakkosista. Postaus siis sisältää jokaisella kirjaimella alkavan sanan, joka tulee sillä hetkellä ensimmäisenä mieleen tai tuntuu tärkeältä. En kiusallanikaan johdattele teitä entisiin blogeihini, mutta kirjoitan jokaisen kohdan perään sulkuihin sen sanan, joka on ollut siinä kohdassa edellisen kerran. Jotta tiedän, kiertävätkö ajatukseni samoja ratoja vuodesta toiseen, vai keksinkö joskus jotain uutta ;) Ja ei, en aio luntata etukäteen.

Aamut. Minulla on näihin viha-rakkaussuhde. Vihaan liian aikaisia aamuherätyksiä, mutta rakastan hitaita aamuja ja sitä, että saa herätä omaan tahtiin.
(ed. aamu-unisuus)

Body-tunnit, eli bodycombat, bodyjam ja bodybalance.
(ed. bodycombat, bodyattack ja bodybalance)

Chicklit, eli tyttöhömppäkirjallisuus. Luen nykyään vähemmän kuin haluaisin, mutta lähes aina tyttöhömppää.
(ed. Cecelia Ahern)

Dvd. En ole keräilijänä pahimmasta päästä, mutta saan kicksejä siitä, kun omistan kokonaisia sarjoja dvd-bokseina.
(ed. d-vitamiini)

Ei kai siinä/ei kai siinä sit mittää. Lausahdus, jota käytän aivan liikaa.
(ed. elämäntapamuutos)

Fressi. Toinen koti.
(ed. Fanta)

Geelikynnet. Rakastan kauniita kynsiä, ja pitäisin näitä jatkuvasti, jos olisi varaa.
(ed. geelilakkaus)

Happoradio. En fanita paljon asioita tai ihmisiä, mutta tätä fanitan.
(ed. hieronta)

Iltauinti. En saa aikaiseksi käydä uimassa edes joka kesä, mutta iltauinneissa on sitä jotain.
(ed. instagram)

Jäätelö. Mieluiten Fazerina tai Ben&Jerry's New York Super Fudge Junk.
(ed. joulu)

Kesä. Vaikka ahdistun liiasta kuumuudesta ja yöllinen hiessä kroolailu pistää v-käyrän nousuun, olen ehdottomasti kesäihminen.
(ed. kursiivi)

Lenkkeily. Tykkään kävellä hyvässä seurassa, mutta myös yksin. Kuulokkeet korvissa tehdyt lenkit ovat mitä parhainta terapiaa.
(ed. lämpö)

Minni, rakas 18-vuotias karvahanurini <3
(ed. Minni)

Nauru. Parantaa, pidentää ikää ja ties mitä. En nykyään osaa nauraa ilman, että silmät tulvivat vettä.
(ed. nenäliinat)

Oivaltava huumori. Vitsikirjavitsit saavat aikaan lähinnä myötähäpeää ja vaivaantumista, mutta tarkkanäköiset oivallukset naurattavat pitkään.
(ed. onnellisuus)

Positiivinen palaute. Ajoittain vaikea laji, mutta pyrin antamaan tätä aina, kun koen siihen olevan aihetta.
(ed. perhesiteet)

Q. Yökerho/baari, jossa ravasin kaverini kanssa juuri 18v täytettyäni.
(ed. Quest bar)

Rentous. Välillä hemmetin hankalaa, mutta tähän pyritään niin ruokavaliossa kuin elämässä yleensäkin.
(ed. rakkaus)

Stand up -komiikka. Mikkelissä käy paljon koomikoita keikoilla, ja lähes jokaista olen käynyt katsomassa. Lemppari vaihtuu sen mukaan, kenellä on milloinkin tuoreimmat ja oivaltavimmat jutut.
(ed. suklaa)

Thyroksiini. Ilman kilpirauhaslääkitystä elämäni olisi huomattavasti vaikeampaa.
(ed. toimistotyöaika)

Uni. Unen merkitys on korostunut entisestään sen jälkeen, kun opin raskaamman ajanjakson jälkeen vihdoin nukkumaan paremmin ja ilman melatoniinia.
(ed. uusioperhe)

Villasukat, joita ei voi koskaan olla liikaa. Käytän näitä ympäri vuoden - kesällä ohuempia, talvella kolmea paria päällekkäin.
(ed. villasukat)

White Collar. Tämän hetken lempparisarja.
(ed. Wurst)

Xylan. Ei liity omaan elämääni mitenkään muuten kuin siten, että tiedän töiden takia sen olevan joku pinnoite. Eh.
(ed. xylitol)

Ystävyys. En ole kerännyt ympärilleni tuhottoman suurta joukkoa ihmisiä, mutta arvostan niitä muutamia läheisiä sitäkin enemmän.
(ed. ystävät)

Zaani. Stand up -koomikko, jota en ole vielä nähnyt livenä, mutta haluaisin nähdä.
(ed. zen)

Åhlens. Tukholmassa sijaitseva tavaratalo, jonka suklaahylly saa pään pyörälle.
(ed. Åhlens)

Äiti. Omana rakas, työnkuvana todella suuren hatunnoston arvoinen.
(ed. äiti)

Öinen valvominen (joojoo yövalvominen/valvominen, mutta kuka muka keksii ö:llä alkavia sanoja?!). Harkitusti, oikeissa olosuhteissa ja vapaaehtoisesti tapahtuvana mukavaa, vastoin tahtoa raivostuttava vaiva, joka hajottaa pään.
(ed. örveltämisen välttäminen)

Miten menevät sinun elämäsi aakkoset, ja keksitkö kaikkiin oikeat sanat? :)

Lazyass Sunday

Hyvää vuorokaudenaikaa! En enää viitsi käyttää väsymystä (teko)syynä radiohiljaisuudelle, joten skipataan se ja ilmoitetaan vain, että hengissä ollaan :) Alkuviikko oli raskaanpuoleinen henkilökohtaisista syistä, ja loppuviikko jotenkin vain sujahti näpeistä. Aika juoksee nykyään aivan järkyttävää vauhtia, ja kohta on taas ihan kunnon syksy, yyh.

Isäntä on viettänyt tämän viikonlopun frisbeegolf-radalla talkoomiehenä, joten olen saanut nautiskella omasta seurastani. Eilen tosin kävin työkaverin kanssa lenkillä, mutta muuten olen keskittynyt pelkkään minä-aikaan. Toki otan mielelläni seuraa vastaan silloin kun sitä on tarjolla, mutta en tarvitse sitä pakonomaisesti, vaan viihdyn mainiosti yksinkin.

Tämän päivän agendalla oli alunperin kävelylenkki ja ehkä alkuillasta bodybalance, mutta suunnitelmathan on tehty muutettaviksi. Eilisen lenkin jälkeen reisiäni on kolottanut niin vimmatusti, että olen viihtynyt lähinnä sohvannurkassa erinäisissä röhnötysasennoissa. Onneksi kotoa löytyy joku, joka on aina valmis päikkäreille:

Lenkissä ei sinänsä ollut mitään ihmeellistä, joten en ole varma, mistä käpäläni ottivat nokkiinsa. Lihasjumeista ei ole kyse, vaan sellaisesta ärsyttävästä kolotuksesta. Tokihan narisin tästä äidille soittaessani, kuten kunnon kolmekymppisen kuuluukin. "Ihan tyhmäääää kun nää on tällaset, veetuttaa tommonen." -No sää oot taas treenannu liikaa. "Enkä oo, tai en ainakaan sen enempää kun viime aikoina muutenkaan." -No mut muistatko kun viimekskin sanoit, ettet oo muistanu pitää niitä lepopäiviä. "No kyl mie nyt oon yrittäny..."

Tällä viikolla lepoja on ollut kolme, joten nyt ei liene kyse siitä. Lopulta jäljitin syyn mahdolliseen päälle pyrkivään flunssaan, joka ei vielä ole saanut kunnon otetta: alkuviikosta nenä oli tukossa muutamana aamuna, ja usein tämän tyyppinen lihaskolottelu liittyy juurikin lenssuihin. Saisi kyllä jättää tulematta; vaikken ole sairastanutkaan sitten tammikuun lopun, se viime vuoden lopulta alkanut kerran kuussa 5kk ajan -tahti riittäisi kyllä vaikka loppuelämäksi. Tammikuussa aloin työkaverin kehotuksesta kiskoa c-vitamiini + sinkki -porejuomaa naamariin joka aamu, ja oli sitten kyse oikeasta tai lumevaikutuksesta, lenssut ovat sen jälkeen jättäneet allekirjoittaneen rauhaan.

Sen verran sain kuitenkin tänään aikaan, että menin -20% mainoksen perässä käymään Intersportissa. Tuo on kyllä tehokas kikka: saadaan raahattua väsähtänyt ja sohvaa selkänahkaan kiinni kasvattava matamikin ihmisten ilmoille :) Aika usein tulee urheiluliikkeiden alennusten perässä lähdettyä liikkeelle, mutta suht harvakseltaan mitään isompaa kuitenkaan ostan. Koska no, ei se 20 pinnaa nyt lopulta kuitenkaan ole niin hirveän paljon. Tälläkin kertaa kiersin jumppavaaterekit ja olin jo lähdössä tyhjin käsin pois, kunnes matkalla ulos...

Eihän sieltä tyhjin käsin päästy kuitenkaan pois, koska hei, mitäs nää on?

Söpö lörppäpaita, jonka lähtöhintakaan ei päätä huimannut ja kun lahjakortillakin oli vielä saldoa, niin miksipäs ei. Ei tätä ehkä tarvehankinnaksi voi kutsua, mutta onhan tää varmaan hei kauheen kiva sit siellä bodyjamissa.

Lörppäpaita ei ollut ainoa hankinta, jonka tein tällä viikolla jameja ajatellen:

Entiset tanssillisilla tunneilla käyttämäni kengät eivät oikein istu jalkoihini, joten tarve uusille oli olemassa. Keskiviikkona suunnistin Stadiumille, jonka kenkämyyjiä on kehuttu pitkin puskaradioita. Eikä turhaan: tälläkin kertaa löytyi ystävällinen, asiantunteva ja kärsivällinen nuorimies, joka sai yhden jumppatädin oikein tyytyväiseksi. Ja kattokaa ny kuin kivan värisetkin ne on!

Niin, ja tulihan tänään otettua pieni harha-askelkin: kävin hetken mielenjohteesta kysymässä Mäkkärissä, vieläkö on olemassa käsite nimeltä Daim-McFlurry.

Jo vain, ja hyvää olikin. Vielä kun oppisi siihen, että lepopäivä ei aina automaattisesti ole herkkupäivä... Nooh, tässä voin aina vedota ex-työkaveriini, joka totesi joskus, että piti mennä eilen salille mut en päässy, niin alko vituttaa niin paljon että hain Makuunista kilon irtokarkkia ja söin ne kaikki.

Rentoa sunnuntaita ja touhukasta alkavaa viikkoa!

Intoa kuin ilmapallossa

Siis iiiiiiiik, mie en kestä mie en kestä mie en kestä! Miten maailman parhaudellisinta ihaninta mahtavuutta on tyrkyllä syksylle! Aaaaaaaaaaaa.

Nonni, vedetäänpä sitten henkeä. Olen tiennyt erään ihkupihkun tietolähteen ansiosta jo noin viikon verran, että Bodyjam palaa Fressin tämän syksyn lukujärjestykseen. Ja olen niiiiin lapsellisen innoissani, ettei mitään järkeä. Keväällä tuolla taisi olla 4-5 näytetuntia, joilla jokaisella kävin, ja jonka jälkeen kävin joka kerran respassa vinkumassa, että yhyhyyy ottakaa se takasin. Tiesin kyllä sen, että Les Millsin lisenssihommat sanelevat hyvin pitkälti tarjolla olevien tuntien määrän, ja että ottaakseen jonkun tunnin ohjelmistoon joku toinen pitäisi jättää pois. Mutta silti. Alkoi jo jossain vaiheessa naurattaa, kun respavuoroon sattui aina yksi ja sama nuori nainen. Hymyillen otti silti jokaisen palautteen vastaan, propsit siitä.

Parastahan hommassa on tämä:

Jami ja combat eri päivinä! Olen kerran jos toisenkin tuskaillut, kun combatin kanssa on mennyt samana päivänä jotain muutakin kivaa. Nyt nuo kaksi lemppareinta menevät eri päivinä, eli on olemassa hyvin konkreettinen mahdollisuus päästä molempiin. Ei ehkä joka viikko, mutta usein. Aijaijaijaijai!

En suostu masentumaan edes siitä, että tiedän jo ennakkoon miten niiden ensimmäisten kertojen kanssa käy. Ravasin jamissa kutakuinkin viikoittain joskus muutamia vuosia sitten, omaksuin koreografiat kuin itsestään ja pärjäsin mielestäni oikein hyvin. Näytetuntien perusteella kauas on tultu noista ajoista, ja jostain syystä kertynyt ikä on muuttanut tanssitaitoisen kehoni puupökkelöksi, jolla on kaksi vasenta jalkaa ja kädet aina jotenkin väärin. Mutta ei se mitään, koska siitä se taas lähtee, enkä millään malttaisi odottaa kahta viikkoa.

Voijjjjettä kuulkaas. Syksystä tulee niiiiin hyvä.

Seitsemän ensimmäistä työpaikkaa

Tällä viikolla Facebookissa on törmännyt miltei päivittäin hashtagiin #firstsevenjobs, jossa ihmiset ovat avanneet työelämänsä alkutaipaleen salaisia ja ei-niin-salaisia kansioita. Itse en viitsinyt listausta tehdä naamavihkoon, mutta arvelin, että kah tässäpä hauska postausidea blogiin. Mikään virallinen haastehan tämä ei ole, mutta mielenkiinnolla lukisin myös muiden starboxilaisten työpaikoista :)

En jaksanut lähteä etsimään vanhoja työtodistuksia, joten listaus osoittautuikin yllättävän haastavaksi tehdä. Mitä, enkö mie muka sinä vuonna ollu kesätöissä? Tai jos olin, niin missä? Ja oliko se päiväkotihomma kesätyö vai TET? Äääää. Aivan 100% luotettava listani ei siis ole, sillä olen saattanut unohtaa jonkun teinivuosien kesätyön. Mutta tässä siis ne, jotka sain pienellä vaivannäöllä palauteltua muistilokeroista:

1. Kaupungin puisto-osaston työntekijä (kesä 2001)
Mielestäni tämä tapahtui jo aiemmin, mutta koska työparinani oli kaverini johon tutustuin vasta lukion ensimmäisellä, muistini on taas vaihteeksi väärässä. Ryömimme siis luokkakaverini kanssa kuukauden ajan pitkin kotikaupungin puistikkoalueita ja kukkapenkkejä kitkien ja kastellen. Sadepäivinä varusteisiin kuului mm. kurahousut kokoa 52 (en edes muista, millä ne pysyivät jalassa), ja hellepäivinä lanseerasimme käsitteen hissit tiessä. Hauskaa oli, mutta polveni eivät tykänneet kyykistelystä eivätkä käsivarteni ruusupusikoista.

2. Tutkimussihteeri lääketieteen tutkimusta tekevässä yrityksessä (kesät 2002-2003, lukion jälkeinen vuosi 2003-2004).
Tämän työpaikan sain ihan puhtaasti suhteilla, sillä pääsin perhetutun yritykseen naputtelemaan numeroita koneelle. Näissä hommissa vierähti muistaakseni kaksi kesää lukiossa, sekä lukion jälkeinen välivuosi kun en päässyt vielä opiskelemaan. Työaikani oli 8-12 ja sain palkkaa hieman enemmän, kuin mitä työttömyyspäiväraha olisi ollut.

3. Idols-finalistin fanisivujen pyörittäminen (2004-2005)
Tätä hommaa tein aluksi ihan omaksi ilokseni, mutta opiskelupaikan ovien auettua ja finalistin saatua levytyssopimuksen laitoin sähköpostia levy-yhtiöön, jotta haluaisitteko ehkä maksaa minulle tästä. Taisin käyttää vipuvartena sitä, että opiskelujen alkaessa aika on kortilla, mutta pientä korvausta vastaan sitä voisi löytyä. Työ oli itselle mieleistä, todella rentoa eikä vaatinut minulta loppujen lopuksi juuri mitään. Palkkaa sain huimat 200€/kk jolla ei totisesti lennetty kuuhun, mutta joka oli mukava lisä opintotuen päälle.

4. Sonerapisteen myyjä (kesä 2005)
Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen päätin, että en halua muuttaa kesäksi takaisin kotiin, joten rahaa on saatava jostain. Hain liittymämyyjäksi ja pääsin, ja olin valtavan ylpeä siitä, että tämä oli ensimmäinen oikea työ, jonka olin hankkinut ihan itse. Loppukesästä totesin (ja niin taisi ajatella esimieskin), että minusta ei todellakaan ole tuollaiseen työhön. Nostan hattua kaikille ketkä tähän pystyvät ja jopa viihtyvät ko. työssä, mutta itse en palaisi enää ikinä.

5. Postin jouluapulainen (joulut 2006 ja 2007)
Opiskeluaikana ei työnteko juurikaan kinostellut, mutta kahtena vuonna päätin hankkia joululahjarahat heittelemällä joulukortteja lokeroihin. Työpesti kesti muistaakseni pari viikkoa, ja tuona aikana päähäni jäivät mm. kaikki Suomen postinumeroalueet (41-44 Jyväskylän lähialueet jne).

6. Ruokakaupan kassa (maalis-elokuu 2007)
Viimeisenä opiskeluvuonna luentoja ja kouluhommia oli enää todella vähän, joten päätin, että on oikea aika keksiä joku lisätulonlähde. Hain paikalliseen markettiin kassanhoitajaksi ja röyhistelin rintaani, kun pomo sanoi työhaastattelun lopuksi päättäneensä palkata minut 5 minuuttia sen jälkeen, kun olin kävellyt ovesta sisään. Istuskelin kassalla viitisen kuukautta, kunnes minut irtisanottiin taloudellisista syistä. Pari kuukautta myöhemmin marketti lopetti toimintansa.

7. Asiakaspalvelupiste/kassa (2007-2014)
Edellisen irtisanomisen jälkeen en jäänyt tuleen makaamaan, vaan bongasin työkkärin sivuilta ilmoituksen "kohta avattavasta tavaratalosta". Työtä oli luvassa syyskuusta joulukuuhun vuokratyöfirman kautta, ja haastattelussa tavaratalon nimeksi paljastui Anttila. Joulun jälkeen kuulin, että minut ja muutama muu otetaan vuokrafirmalta suoraan talon listoille, ja työsopimus uusittiin heti tammikuussa. Kesän lopussa keksin haluta takaisin Keski-Suomeen, ja siirryin vanhana työntekijänä Palokan Kodin Ykköseen. Parin vuoden jälkeen Mikkeli-ikävä kasvoi niin suureksi, että tahdoin takaisin, jolloin työpaikka löytyi Mikkelin K-citymarketista.

Yli kuuden vuoden ura keskolaisena päättyi, kun paikalliseen yritykseen haettiin myyntiassistentin äitiysloman sijaista huhtikuusta 2014 alkaen. Työn määräaikaisuudesta huolimatta päätin ottaa ja hypätä, sillä työnkuva kuulosti kiinnostavalta ja 8-16 toimistotyö suoranaiselta unelmalta. Sijaistetun myyntiassistentin paluuseen mennessä olin onnistunut vakuuttamaan työnantajani, ja minulle nyhjäistiin työpaikka ikään kuin tyhjästä. Täällä siis toimistorottaillaan edelleen, ja saman firman myyntipäälliköltä on tuo artikkelikuvana toimiva sähköposti. En tiedä onko tämä se työ josta haluan jäädä eläkkeelle, mutta juuri tällä hetkellä lienen juuri siellä missä pitääkin :)

Sarjasuosituksia

Se olisi elokuu. On toki ollut jo puolitoista viikkoa, mutta tällä viikolla se on jotenkin päässyt potkaisemaan kiertopotkulla takaraivoon: illat alkavat pimetä, tuulessa on häivähdys syksyä ja vesipisarat tuntuvat kohdalle sattuessaan menevän luihin ja ytimiin.

Siinä vaiheessa, kun sohvannurkka viltteineen ja villasukkineen alkaa houkutella ulkoilmaa enemmän, tekee yleensä mieli katsoa töllöttimestä jotain hyvää. Netflix on pullollaan kaikkea mahdollista, joten ajattelin säästää teiltä haravointivaivan ja vinkata kolmesta omaan huumorintajuun kolahtaneesta sarjasta. Sarjojen kuvaukset jokainen osaa googlettaa tai lukea IMDB:stä (josta myös kuvat), ellei minun sanani riitä ;)


1. Brooklyn 99

 

Komediallinen poliisisarja kuulostaa lamelta, mutta ei todellakaan ole sitä. Henkilöhahmojen kemiat toimivat, huumori on tarpeeksi huonoa ja jakso n. 20 minuuttia pitkä, joten niitä jaksaa katsoa useamman putkeen.


2. New Girl (Kolme miestä ja tyttö)

 
Rakastettavan ärsyttäviä hahmoja, myös sopivan huonoa huumoria ja 20 minuutin pituisia jaksoja. Väsähtää hetkeksi jossain kolmannen kauden tienoilla, mutta osa jaksoista on täyttä timanttia. En muista milloin viimeksi olisin nauranut jollekin tv-sarjalle yhtä kovaa, kuin katsellessani Nickin jätemyllyn/lavuaarin avaamista (kohtaukset nähneet tietävät, mitä tarkoitan).

3. White Collar (Kovat kaulassa)

 
Pukumiehiä, loistavaa huumoria, eri tavoin rakastettavia hahmoja. 40-minuuttisia jaksoja, jotka eivät ole yhtään liian pitkiä. Jokaisessa on oma tarinansa, mutta taustalla pyörii koko ajan myös pidempi mysteeri - joidenkin jaksojen loppuun jätetyt cliffhangerit saavat repimään hiuksia päästä. Ja no, Matt Bomer. Sarjaa on tehty 6 kautta alkaen vuodesta 2009 - miksi ihmeessä minä kuulin tästä vasta nyt?

White collarin kahlaamiseen vierähtää vielä tovi, sillä katsomatta on yli neljä tuotantokautta. Mutta entäs sen jälkeen? Tuleeko mieleen omia lemppareita?

Onko pakko, jos väsyttää?

Ensimmäisenä on sanottava, että kadehdin avoimesti niitä bloggaajia, jotka osaavat kuvittaa pohdiskelevat postauksena selfieillä ja saavat sen näyttämään täysin luontevalta. Sain kyllä eilen aikaiseksi ottaa kuvituskuvan tähän tarinointiin, mutta olin nauraa itseni tärviölle nähdessäni lopputuloksen: inhorealistinen lähikuva hikisestä, jumpan jälkeisestä punanaamasta. No, siteeratakseni yhtä lempibloggariani: ei paska pöyhien parane.

Mutta josko siihen itse aiheeseen. Olen keulinut jo aiemminkin olevani niin onnellisessa asemassa, että pääsääntöisesti nautin liikunnasta enkä koe sitä pakkopullana. Lorvikatarri iskee todella, todella harvoin: en edes muista, milloin viimeksi ei olisi huvittanut lähteä liikkumaan. Osansa tässä on varmasti sillä, että liikunnasta on tullut rutiini, jota ei tarvitse sen kummemmin erikseen miettiä. Vähän kuin hampaiden pesu; sen vain tekee, koska se on ohjelmoitu selkärankaan. Pakkaan siis treenikassin useaan kertaan viikossa jo illalla, jotta se on aamulla lähtövalmiina mukaan töihin. Työpäivän jälkeen menen salille/jumppaan ja sieltä kotiin, melkeinpä autopilotilla. Miettimättä, että kiinnostaako tänään nyt vai ei, koska kyllä kiinnostaa. Ja miettimättä suoritusta sen erityisemmin; että tässä sitä nyt harrastetaan liikuntaa, kohotetaan kuntoa ja ollaan niin perhanan hyviä ihmisiä.

Toki minullakin on heikommat hetkeni, ja etenkin heikommat osa-alueeni. En voi sanoa nauttivani esimerkiksi olkapäätreenistä juuri sillä suorituksen hetkellä, koska se tuntuu välillä pahalta ja pistää veetuttamaan, kun ei jaksa niin paljon kuin tahtoisi. Mutta jaksaakseen niitä olisi vaan treenattava, eikä niihin kaunista muotoa saa ilman, että välillä mennään vähän epämukavuusalueelle. Joten tässä kohtaa vastaus klassiseen kysymykseen on, että kyllä on pakko vaikka ei taho.

Mutta onko olemassa hetkiä, jolloin ei ole pakko jos ei taho? Mistä erottaa väsymyksen ja lorvikatarrin? Sanotaan, että mielen ollessa väsynyt rasita ruumista, ja ruumiin ollessa väsynyt lepää. Mistä tietää, milloin oikeasti väsyttää niin, että kannattaa jäädä kotiin?

Kuten olen tainnut itkeä jo parissakin postauksessa, töihinpaluu loman jälkeen ei varsinaisesti ole ollut yhtä juhlaa. En ole millään tavalla aamuihminen silloin, kun joudun heräämään kellonsoittoon. En välttämättä tarvitse unta sen enempää kuin nykyäänkään saan; pointti on siinä, että saisi herätä omaan tahtiin.

Olen siis ollut ihan tolkuttoman väsynyt varsinkin aamuisin, ja eilen iltapäivällä otti koville pysyä hereillä. Olin varannut illaksi bodycombat-tunnin, ja taisin sanoa ensimmäistä kertaa ikinä, että "nyt jos ei olis etukäteen varattu niin en kyllä lähtis yhtään mihinkään". Varauksen perumisaika oli mennyt jo umpeen, joten kiltisti pakkasin treenikassin. En viitsinyt jättää menemättä, koska käyttämättä jääneistä, perumattomista varauksista tulee tunti turpaan ilman mainostaukoja. Menin siis.

Tässä kasuaalisti pidän silmiä kiinni autossa, jotta saan eteerisen ja syvällisen näköisen kuvituskuvan blogiin.

Noh. Ei se nyt hukkaan mennyt - eihän se koskaan mene. Mutta ei nyt kyllä oikein lähtenytkään. Jumppakaveri totesi jonkun puuskutusbiisin jälkeen, että tuntuu kuin olkapäistä roikkuisi narut joita vähän heiluttelee. Amen to that, sister. Keskittymiskyky meinasi pettää useampaan otteeseen, syke huiteli ties missä ja jalka painoi. Ei siis ehkä kaikista endorfiinipitoisin kokemus. Ajattelin ennen tuntia, että eihän sitä tiedä vaikka meno tästä vielä piristyy. Ei piristynyt.

Kaduttaako, että lähdin? No ei, kyseessä on kuitenkin lempparituntini. Mutta siihen, edistikö tuo rykäisy hyvinvointiani enemmän kuin sohvalla vietetty ilta suklaalevyn ja lempisarjan parissa olisi edistänyt, en osaa vastata.

Autossa jäin miettimään. Jos pyöristetään kulmat ja yleistetään, niin en jätä käytännössä koskaan liikkumatta sen takia, että ei huvita tai etten haluaisi. Joten voisiko olla, että jos tuollainen "ilman varausta en kyllä lähtis" -ajatus iskee ennen sitä kaikista rakkainta tuntia, jolle menon estämiseen vaaditaan vähintään selkärangan amputointi, saattaisi kyse olla siitä ihan oikeasta väsymyksestä?

Toki joskus harvakseltaan voi olla kyse esimerkiksi hiilaripöhnästä, kun vetää päivälliseksi leipää oikean ruuan sijaan (köh), tai muuten vaan piristyy iltaa kohti ja miettii, että eihän tässä hätä näköjään ollutkaan. Mutta ehkä sen riskin voi muutaman kerran vuodessa ottaa.

Neljän suoria

Voi jööses, että oli ontuva otsikko. No, sillä mennään kuitenkin. KIRSIkankukkia-blogin Kiti kertoili juttuja itsestään vastaamalla kysymyksiin neljän sarjoissa, ja haastoi kaikki starboxilaiset tekemään samoin. Itsehän tartun tällaisiin haasteisiin supermielelläni varsinkin nyt, kun loman jälkeisten työpäivien jäljiltä olo on kuin olmilla, ja järkevää ajatusta saa hakea. Mitään "oikeita" postauksia ei pysty tähän hätään tuottamaan, joten pelataan aikaa tällä :)

Neljä paikkaa, joissa olen asunut:

1.     Äänekoski (1984-2004)
2.     Mikkeli (2004-2008)
3.     Jyväskylä (2008-2010)
4.     Mikkeli (2010- )

Joojoo, siinä on Mikkeli kahdesti. En vaan ole asunut kuin kolmella paikkakunnalla :)

Neljä paikkaa, joissa olen työskennellyt:

1.     Lääketieteen tutkimusta tekevä yritys (tutkimussihteeri)
2.     KCM Mikkeli (aspa/kassa)
3.     Anttila Oy (aspa)
4.     Nykyinen työpaikka (markkinoinnin ja myynnin assistentti)

Neljä ohjelmaa, joita seuraan tv:sta:

1.     Laulukilpailuja (lähinnä The Voice)
2.     Poliisit (satunnaisesti)
3.     Laihdutusohjelmia
4.     Komediasarjoja

Kamala, kun oli hankalaa! Nykyään tulee enemmän väijyttyä Netflixiä, telkkarin puolta hyvin harvakseltaan.

Neljä kaupunkia, joissa olen yöpynyt, mutten asunut:

1.     Kuopio
2.     Helsinki
3.     Rethymnon
4.     Alanya

Neljä ruokaa, joista pidän:

1.     Itse savustettu lohi ja uudet perunat
2.     Lasagne
3.     Jauhelihapihvit ja perunamuussi
4.     Jauheliha-pekoni-pasta

Neljä juomaa, joista pidän:

1.     Vesi
2.     Mansikka-lime-siideri
3.     Karpalo-rypäle-mehu
4.     Fanta

Neljä asiaa, jotka haluaisin toteuttaa:

1.     Päättää, mikä minusta tulee isona
2.     Kirjoittaa kirjan
3.     Oppia laulamaan niin, että uskaltaisin tehdä sitä julkisemmin kuin kaveriporukan illanistujaisissa
4.     Matkustaa Australiaan

Neljä lempiväriäni:

1.     Turkoosi
2.     Pinkki
3.     Violetti
4.     Musta

Neljä yleisintä lausahdustani:

1.     No, ei kai siinä.
2.     Ai therve.
3.     Whataaaaa! (sisältää etupotkun) (älkää kysykö)
4.     Hyyyyyvä kissa olet, hiiiiirveän hyvä kissa. Mamman kulta murupulla, purumulla.

Noin. Myös minä haastan kaikki mahdolliset tähtibloggaajat hommaan mukaan - on muuten yllättävän haastavaa. "Ihan pikaseen sutasen" -postauksesta muodostui lopulta puolen tunnin "apua, mitä mie muka syön/katon telkkarista" -pohdinta.