Autoilija-Anni

Olen pääsääntöisesti hyvinkin rauhallinen ihminen. Sen lisäksi olen mielestäni ihan ok kuski. Minulla on siis oma auto, jota osaan käsitellä ihan kohtuullisen hyvin. En suostu ajamaan suurkaupungeissa, mutta tutuilla kulmilla pärjään oikein hyvin. En kaahaa mutta pidän järkevät tilannenopeudet, huomioin kevyen liikenteen parhaani mukaan ja käsittelen autoa nätisti.

Minun ja autoni suhteessa on kuitenkin yksi ongelma. Raha. Ymmärrän kyllä, että yksityisautoiluun menee rahaa: tankkaaminen on no problem, kausihuollot, katsastukset ja muut samoin. Mutta. Olisihan se nyt ihan hemmetin hienoa, että saisi joskus elämässään lähteä autohuoltoliikkeestä ajatellen, että no tämäpä meni kivasti.

Käytin siis autoni eilen kausihuollossa. Merkkiliike lähestyi minua muutama viikko sitten tarjouslappusella, jonka sitten päätin käyttää hyväkseni. Kausihuolto ja katsastus samalla keikalla - kuinka kätevää. Ajattelin, että kaiken järjen mukaan lasku pysähtyy parinsadan euron tienoille.

Pysähtyihän se 167 euroon. Mutta ei tää auto ole katsastuskunnossa, sanoi huoltosetä. Ja sitten alkoi tulla tekstiä. Parin kohdan jälkeen sanoin stop, ja kävin hakemassa miehen pihalta kuuntelemaan. Pää pyörällä ja kiukunkyyneleitä vastaan taistellen kuuntelin noin sadankolmentoistatuhannen kohdan mittaisen listan siitä, mitä kaikkea pitäisi korjata. Sain nielaistua miten helevetissä tästä kioskista ei ikinä pääse ulos hyväntuulisena -tyyppisen tuiskahduksen, kun eihän se sen sedän vika ollut. Kai.

Kuva: Pinterest

Kaikki kohdat yhteen ynnättynä laskun loppusumma tulee olemaan karvan yli tonnin. Että kiitoksia vaan nyt oikein kovasti paljon.

Elämäni miehet eli mies ja isä ovat ns. tolkun immeisiä, ja osaavat suhtautua asioihin järjellä. Kuluvia osia ja ei tälle nyt voi mitään. Huollettava on. Ihan normaalia tämä, sattuu vaan nyt useampi osa pettämään samaan aikaan.

Minun tolkkuni loppui n. 500 euron kohdalla, ja olisin halunnut ajaa koslani lähimmän uimarannan laiturilta järveen. (Harmi, että taitavat kaikki olla vielä jäässä.)

Kotimatkalla iski raivoitku, ja se jatkui vielä pitkään kotonakin. En tiedä miksi, mutta jostain syystä autoon työnnetty raha menee joka ikinen kerta tunteisiin. Ehkä siksi, että olisi ollut muutakin käyttöä. Ehkä siksi, että pettymys heinäkuulle haaveillun lomareissun mahdollisesta menetyksestä löi vasten kasvoja.

Näin vuorokauden hengittelyn jälkeen asia ei tunnu enää maailmanlopulta. Pakkohan se on saada kärry kuntoon, ja isä lupasi osallistua huhtikuussa 34 vuotta täyttävän tyttärensä synttäreiden kunniaksi remontin kustannuksiin.

Mutta silti. Tuhat perhanan euroa. Sanokaa nyt, etten ole auton aiheuttamien kustannusten suhteen ainoa Raivo-Raija?

3 hyvää asiaa

Blogeissa on pyörinyt jo jonkin aikaa 3 hyvää asiaa -haaste, ja päätin haastaa itse itseni. Ideana on siis kertoa kolme hyvää asiaa muutamasta eri "kategoriasta" - yksinkertaista, vai mitä? No ei ole, vaan yllättävän vaikeaa. Ajatustyötä tämän postauksen eteen on tehty jo useampi päivä, mutta eiköhän tämä tästä.

KOLME HYVÄÄ ASIAA PÄIVISSÄNI

Säännöllinen liikunta. Salitreeni ja muu ympäriinsä poukkoilu kuuluu vahvasti arkipäiviini, joskus viikonloppuihinkin. Pyrin tekemään tietyn määrän treenejä viikossa, mutta jos elämä tulee väliin, en ota stressiä. Uusin oivallukseni on tuplatreenit: ennen yin joogaa tai bodyjamia voi aivan hyvin tehdä napakan yläkroppatreenin.

Kissojen leikittäminen. Pyrin päivittäin lohkaisemaan edes pienen hetken karvapallojen kanssa touhuamiseen. Killit touhuavat paljon keskenäänkin, mutta selkeästi kaipaavat myös isäntäväkensä osallistumista leikkeihin. Viime aikojen paras juttu on ollut heittää pehmopalloa eteisestä makuuhuoneeseen, jolloin Viivi-kissa säntää perään ja tuo pallon uudelleen heitettäväksi.

Iltarutiinit. 19-20 aikaan saunaan, 21 iltapalaa kissoille ja itselle, jakso tai pari jotain minun ja miehekkeen lempisarjaa ja 22 maissa nukkumaan <3

KOLME HYVÄÄ ASIAA MINUSSA

Tilanne- ja huumorintaju. En tiedä onko huumorintajuni sen omalaatuisempi kuin kenenkään muunkaan, mutta osaan kuulemma piruilla niin, ettei vastapuoli välttämättä heti ymmärrä, mistä on kyse. Äitini on muutaman kerran lopetettuamme puhelun soittanut kohta uudelleen ja todennut, että nythän mää vasta tajusin että sää auoit mulle päätäs. Tämän suhteen joudun tosin joskus olemaan varovainen: jos joku onnistuu suututtamaan minut ja tilanteesta putoaa huumori pois, pystyn ajoittain tuikkaamaan pahastikin.

Kuivahko huumorini saattaa myös joskus ohittaa kohteensa. Etenkin infotiskeillä työskennellessä riitti leuanlouskuttaja-papparaisia, jotka tulivat pokerinaamalla vääntämään vitsihuumoria. Vastasin (vitsin ymmärtäen) naama yhtä peruslukemilla, jolloin kehotettiin olemaan suuttumatta. Huoh.

Paskasankous. Karsastan jostain syystä ilmaisua "hyvä kuuntelija". Ystäväni kuitenkin kertoi minun auttaneen häntä enemmän kuin tiedänkään, kun toimin hänen paskasankonaan (hänen sanansa, ei minun) vaikeassa tilanteessa. Käytännössä tämä tarkoitti vertaistukea, vaikka läpi käymämme asiat erilaisia ovatkin. Pyrin olemaan säälittelemättä tai kauhistelematta sillä tiedän, ettei niistä juuri apua ole. Tiedän myös, että joskus on vaan saatava vuodattaa, vaikka toisen ei odottaisikaan korjaavan tilannetta, ja joskus voi v***u mitä paskaa -tuhahdus voi auttaa enemmän kuin no, kyllä se siitä.

Herkkyyden ja vahvuuden balanssi. Olen melko herkkä, omasta mielestäni joskus jopa ärsyttävyyteen asti. Kyyneleet nousevat silmiini milloin mistäkin syystä; epäoikeudenmukaisuudesta, liikutuksesta, turhautumisesta. Väitän silti olevani myös vahva ja kovissa linkouksissa pyöritetty, eli vaikka välillä itkettää niin tiedän selviäväni melkein mistä vain.

KOLME HYVÄÄ ASIAA ELÄMÄSSÄNI

Isäntä. Olemme tunteneet reilut 10 vuotta, seurustelleet reilut 8 ja asuneet yhdessä reilut 6 vuotta. En taatusti ole aina maailman paras ihminen tai helpoin kumppani, mutta tuossa vierellä tuo taapertaa siitä huolimatta. Olen siitä äärimmäisen kiitollinen ja onnellinen.

Nukkuminen. Mainitsen tämän, koska näin ei ole ollut aina, vaan esimerkiksi teininä pahimmillaan pelkäsin nukkumaanmenoa. En koskaan valvonut kokonaisia öitä, mutta nukahtaminen oli äärimmäisen vaikeaa pitkään. Kun nukahtaminen alkoi sujua, astui kuvioihin pelko läheisen puolesta ja heräsin pahimmillaan 5-6 kertaa yössä. Nykyään nukun pääsääntöisesti hyvin, ja saan useimpina öinä 8 tunnin unet. Arvostan hyviä yöunia jopa niin korkealle, että illanistujais- tai muuna hippalointi-iltana lähden mieluummin kotiin nukkumaan kuin baariin.

Koti. Olen kotikissa ja rakastan asuntoamme. Muutama vuosi sitten haaveilin rivitalokolmiosta omalla pihapläntillä, vaihtoehtoina kaksi Mikkelin asuinaluetta, ja reilut pari vuotta sitten tuo haave toteutui. Ainoastaan järvenrannan puuttuminen näköpiiristä "hiertää", mutta sellaiseen asumiseen ei näillä viikkorahoilla ole mahdollisuutta.

KOLME HYVÄÄ ASIAA TÄNÄ VUONNA

Se, ettei ole viime vuosi. Vuonna 2017 tapahtui kammottavia asioita, joten tuntuu hyvältä, että se on nyt ohi. Tästä vuodesta on pakko tulla hyvä, ehkä jopa ns. muutoksen vuosi. Pari isoa linjaa pitäisi naksauttaa raiteilleen ja toivoisin sen tapahtuvan, ennen kuin vuosi taas vaihtuu.

Auringonvalo. Toki aurinko on paistanut ennenkin, mutta tänä vuonna se on tuntunut erityisen hyvältä. Paukkupakkasista huolimatta kevät on tulossa, ja olen viikoittain ihastellut itsekseni tyyliin ei juma, kello on xxx ja on vielä valoisaa. Vielä kun nuo aamuheräämiset alkaisivat tuntua helpommilta...

Pelon puuttuminen. Tämä sivuaa nyt tuota ensimmäistä kohtaa, mutta tuntuu hurjan hyvältä olla pelkäämättä. Veljen viimeiset vuodet olivat helvetillisiä niin hänelle itselleen kuin meille läheisillekin, ja jatkuvassa pelossa on äärimmäisen raskasta elää. On mukavaa reagoida puhelimen soittoon taas hmm kukahan soittaa eikä voi saatana mitä nyt taas.

KOLME HYVÄÄ ASIAA BLOGISSANI

Sillisalaatti-meininki. Joidenkin mielestä selkeän linjan/kategorian tai punaisen langan puuttuminen voi olla huono asia, mutta minusta se on tuntunut aika vapauttavalta. Mistään tietystä aihealueesta ei riitä tarpeeksi sanottavaa, joten kirjoitan sitten milloin mistäkin - enkä ikinä mieti, sopiiko tämä nyt blogiin vai ei.

Kieli. Rakastan leikkiä suomen kielellä, mutta olen myös kielipoliisinatsi. Saatan viljellä murteita tai epäsanoja, mutta käytän niitä yleensä vain tehokeinoina. Toivon, että rakkauteni kirjoittamiseen ja fiksaationi oikeinkirjoitukseen välittyvät teksteistäni, ja että postaukseni ovat helppoja ja miellyttäviä lukea.

Ihmiset. Tylsäähän tämä olisi, jos kukaan ei lukisi. Kommentointipuolella on hiljaista, mutta analytiikka kertoo teitä uskollisia kuitenkin olevan :)