Maailman helpoin riisisuklaa

Vesisateesta huolimatta ihanaa lauantaita! Jatketaan maailman helpoimmalla linjalla ;)

Kuten moni on ehkä hoksannutkin, sulatettuun suklaaseen voi laittaa mitä tahansa, ja lopputulos on lähes poikkeuksetta hyvä. Olen tehnyt riisisuklaakarkkeja Fazerin vaaleasta maitosuklaasta (se punainen) ja riisimuroista monta kertaa, mutta tällä kertaa halusin elää vaarallisesti ja kokeilla jotain muuta:

Rakastan kaikkea missä lukee salty caramel, joten kokeiluun lähti Fazerin levy toffeekrokantilla ja merisuolalla. Lisäksi Maraboun Japp, koska se tahma on ihanaa <3

Ohje on tälläkin kertaa simppeleistä simppelein: sulata suklaa ja heivaa riisimurot sekaan. Muroja maun mukaan, itse laitoin levylliseen suklaata ehkä kolme kourallista. Tällä määrällä lopputuloksesta ei tule ihan niin "karkeaa" kuin ns. oikeasta riisisuklaasta.

Koska tykkään kaikesta pienestä ja söpöstä, ostin tuollaisia ylimaallisen herttaisia karkki-/konvehtivuokia. Toki homma onnistuu myös muffinssivuokia käyttämällä, tai kuten isäntä ehdotti, laittamalla leivinpaperin päälle pieniä kasoja. Mut kun mie haluun niitä vuokia, että saa kivempia kuvia blogiin!

Tekeleet kylmään jähmettymään, ja voilá!

Arvovaltainen kahden hengen raati totesi toffeekrokantista ja Jappista, että molempi parempi. Näiden väliltä en siis osaa valita, mutta kyllä se vaalea maitosuklaa on tähän touhuun edelleen maailman parasta :)

Maailman helpoin piparkakkusuklaa

En usko hetkeäkään olleeni ainoa, jolle iski kriisi viime vuoden loppupuolella, kun Fazer ilmoitti lopettavansa piparkakkusuklaan valmistamisen. Anteeksi nyt vaan ja etskyysmii, mutta miten voitte tehdä minulle noin?! Juuri ja juuri olin toipunut siitä vuosia sitten iskeneestä salamasta, kun mintturaesuklaa jäi pois valikoimasta. Ei ei ei ei ei. EI.

Ehdin bläästätä aiheesta jo Facebookissakin, kunnes eräs kaveri heitti suht yksinkertaisen hoitokeinon: tee itse.

No totta joo. Fazerin piparisuklaa maistui Fazerin suklaalta ja pipareilta, joten ei vaatine ydinfyysikkoa toistamaan tuota makuelämystä ihan kotikeittiössä. Oikeassa olin, ei vaatinut:

Tarvitset siis valitsemaasi suklaata (Fazerin sininen for the win), pipareita ja jonkinlaisen sulatusmetodin. Itse valitsin haudekattilan, koska pelkään polttavani jumalten herkut mikrossa. Mikrosulatuskin toiminee, tai mikä tahansa muu vesihaudesysteemi.

1. Paloittele suklaa ja sulata se valitsemallasi tavalla. Murskaa piparit murusiksi, heitä suklaan perään ja sekoita tahnaksi.
2. Jos haluat tehdä kuten allekirjoittanut ja mennä sieltä, missä aita on matalin, levitä suklaatahna leivinpaperille ohuehkoksi levyksi. Mitkä tahansa muotit tai konvehtivuoat lienevät myös oikein toimiva vaihtoehto.
3. Laita suklaat jääkaappiin, anna jähmettyä. Leikkaa veitsellä palasiksi.

Tai jos innostut hifistelemään, kuten minä joululahjakarkkeja tehdessäni, käytä muotteja:

Itse painoin muotin suklaatahnaan sen ollessa vielä sulaa, ja laitoin suklaan muotteineen jääkaappiin. Jähmettyneenä palaset irtosivat ainakin tästä muotista ihan nätisti.

Ainoa miinus hommassa on se, että levyllinen suklaata tulee vetäistyä kitusiin ihan huomaamatta :) Terveisin nimimerkki ehkä jos vielä yhden maistaisin.

Ihanat naiset (ja mies) Tertissä

Eilen järjestettiin historian toinen Starbox-bloggaajamiitti, johon minäkin onnekseni pääsin osallistumaan. Lokaationa toimi kertakaikkisen kaunis Tertin kartano, jossa en 10-vuotisesta mikkeliläisyydestäni huolimatta ollut koskaan ennen käynyt. Tiedän, että paikalla oli useampikin itseäni huomattavasti lahjakkaampi ja kokeneempi kuvaaja, joten yritän välttää kuvayliannostusta ja jättää tilaa osaavampienkin otoksille. Muutama räpsy on kuitenkin pakko jakaa, sillä ilta oli omasta mielestäni enemmän kuin onnistunut.

Perille päästyämme kuulimme ensin paikan historiasta, ja kiersimme ihastelemassa jouluasuun sonnustautunutta kartanoa.

Kierroksen ja yleisen hälinän jälkeen istuimme juhlasalin pöytiin kuuntelemaan Havaintoja parisuhteesta -blogia kirjoittavan Sami Minkkisen tarinointia.

Itse blogia en ollut tähän mennessä lukenut ollenkaan, mutta seurannut Facebook-sivuja senkin edestä. Tätä ohjelmanumeroa odotin suurimmalla mielenkiinnolla, eikä tarvinnut pettyä - Sami on hauska, valloittava ja niin mahottoman lutunen, että tekisi mieli laittaa purkkiin ja tökkiä tikulla.

Kainaloonhan sitä oli päästävä heti, kun esitys oli ohi :) Jostain syystä en ollut ainoa halukas.

Jonoa kertyy...

Samin kainalossa tapahtuman ihanat järjestäjät Emmi ja Kristiina.

Pakollisen halittelun ja selfieiden ja kaverikuvien ottamisen jälkeen oli illan toisen ohjelmanumeron vuoro, ja siirryimme huokailemaan Tertin kahvilan ja herkkupuodin tarjonnalle.

Muutama bloggaajakollega ehti tehdä ostoksiakin, itse unohdin lompakkoni toiseen rakennukseen. Mikä ei välttämättä ollut huono asia... Saa nähdä, joutuuko vielä ennen joulua tekemään uusintavisiitin - hitusen jäivät mieltä vaivaamaan ainakin suklaamantelit.

Kahvilan tiloissa meille oli järjestetty myös ihan konkreettista tekemistä, ja pääsimme koristelemaan lapasen muotoisia pipareita erivärisillä sokerikuorrutteilla, suklaasokerilla, puolukkasokerilla ja ties millä. Ihan hauskaahan tuo oli, vaikka olisi saattanut helpottaa, jos henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kuuluisi edes jonkinlainen polte askarteluun.

Jokaisen bloggaajan luomukset pakattiin laatikoihin, joista löytyi myös alkumaljana nautittua pakurikääpä-sitruunamelissa-joku muu hörhelö -teetä sekä lapasmuotti kotiaskarteluita varten. Jostain kumman syystä omia tuotoksia (ylä- ja alarivissä toinen ja kolmas vasemmalta) katsellessa tuli mieleen Frendien Chandler. Yes honey, I made them myself!

Piparitalkoiden jälkeen oli aika siirtyä takaisin juhlasaliin ja ehkä illan toiseksi odotetuimpaan osaan, eli kartanon joulupöytään.

Mitäs teillä syötiin eilen?

"Hei tässä oli vasta alkupalapöytä, pääruoka tulee kohta!" Öööö aha o_O

Itse lukeuduin niihin, jotka eivät alkupalapöytää kiertäessään tajunneet, että kyse on tosiaan vasta alkupaloista. Pääruokiakin maistoin, mutta huomattavasti maltillisemmalla annoskoolla kuin alkupaloja. Ei jäänyt nälkä.

Kaiken kaikkiaan ilta oli ihana, tunnelmaltaan lämmin ja rento, eli erittäin onnistunut. Oli mahtavaa tavata kanssabloggareita ja nähdä kasvoja tekstien takana - ja todeta olevansa semihyvä tunnistamaan kuvissa näkemiään ihmisiä myös livenä. Kiitokset siis koko porukalle, Samille ja järjestäjille! Uutta miittiä odotellessa :)

Kevyttä kenttäkuittailua kotikylille

Tuntuu nurinkuriselta, että nykyisin blogistaniassa joutuu erikseen mainitsemaan, jos kehuu jotain tahoa ihan omaksi ilokseen. Mutta alleviivataan nyt siis heti alkuun, että minä en kostu tästä postauksesta hyvää mieltä enempää. Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö, ja kuvissa näkyvät tuotteet on hankittu ihan omalla kustannuksella.

Mutta, josko itse asiaan. Onnenpäivä-blogin A.Sinivaara on sankarini monestakin eri syystä. Käsivarsien lisäksi voisin huolia itselleni tuon ihanan naisen hoksottimet - vai mitä sanotte kotiseutupaidoista?

Bongasin paidat silloin, kun niitä oli saatavilla vasta noin kymmenelle eri kylälle. Esitin toiveen Mikkelistä, ja:

Ahahahahahhahaha. HAHAHAHAHAHAHAHAA. Ei miulla muuta.

Tämä loistelias keksintö pelasti tänä vuonna myös yhyy en keksi mitään isänpäivälahjaa -ongelmani:

Isi sai tällaisen <3

Mahtavuutta. Melkein harmittaa, etten asu Piippolassa, Virroilla tai Kälviällä.

Perjantaihymy

Suloinen Neiti tuhat sanaa minuutissa eli Emmi kysyi, että hymyiletsä mun kanssa. Koska Jonnakin, niin miekin! En erityisemmin fanita hammashymyäni, sillä näytän mielestäni jotenkin... no, vajaaälyiseltä :D Mutta onhan tämä nyt blogihistorian suloisin haaste, niin pakkohan siihen on tarttua.

Hymyilen kyllä paljon ja nauran niin kovaa, että poikkeuksetta vedet valuvat silmistä. Mutta kameran edessä jäädyn. Selfiet vielä onnistuvat semiok, kunhan kuvia ottaa kuusisataatuhatta useamman. Muille kuvaajille en hampaitani suostu näyttämään - viimeisin leegohymy taitaa löytyä lukion 1. luokan kuvasta viidentoista vuoden takaa (apua).

Siispä hymyä perjantaihin! Omien poskilihasteni krampitus jatkuu illalla Ismo Leikolan keikalla.

50 shades of Red ja uusittu kuontalo

Käväisin eilen taas tukkatohtorilla, kun hiukset alkoivat muistuttaa yliajettua oravaa. Harmittaa vähän kun ei tullut otettua ennen-kuvaa, sillä jos joku on joskus pohtinut, miltä näyttää ei-minkään-värinen tukka, se kuva olisi vastannut kysymykseen loistavasti. Läträsin Colormaskin hoitoaineella viimeksi parisen viikkoa sitten, ja parin viikon aikana pesin hiukset ko. merkin shampoolla ehkä kolmesti. Muutoin käytin markettishampoota, ja sen lievästi sanottuna huomasi.

Toisin kuin yleensä, tällä kertaa minulla oli esittää Tiinalle ihan toiveitakin. Ratkaisevasti tummempi, mutta saa edelleen olla joku juju. Koska great minds think alike, Tiina paljasti suunnitelleensa pääni menoksi juurikin jotain tummempaa pienellä twistillä. Tällainenhan siitä sitten tuli:

Ilme on kauttaaltaan paljon tummempi, mutta vasemmalle puolelle päätä jätettiin tuollainen ovelan värinen, vaaleampi osio. Osio näkyy enemmän tai vähemmän riippuen siitä, miten hiukset asettelee.

Needless to say, että tykkään uudistetusta ilmeestä hurjasti! Kirkuvan punainen kausi oli ihana, mutta välillä on kiva olla jotain vähän vähemmän ylläpitoa vaativaa. Vielä kun joku suoristaisi kutrini joka aamu...

Innostuin kaivelemaan koneen kätköistä myös aiempien vuosien tukkatyylejä, ja niitä löytyikin jopa ilahduttavan pitkältä ajalta. Jostain syystä noissa näyttää kuitenkin toistuvan tietyn värinen teema, vai mitä sanotte?

2002 ja 2003

2004 ja 2005

2006-2007

2008 ja 2009

2010 ja 2011

2003, 2013 ja 2014

Huomaan olleeni karvalääkäreideni suhteen harvinaisen onnekas, sillä jokainen look on aikanaan tuntunut omalta. Poislukien muutamat teininä harrastetut kotivärjäilyt köh sinimusta köh.

Tämänkin kerran jälkeen näytän omaan silmääni täysin "itseltäni". Katsotaan, ehtiikö mieli muuttua ennen seuraavaa parturointia :)

Hiipivä fiilis, piilotettu joulumieli

Voisin kutsua itseäni joulumielirajoitteiseksi. En missään tapauksessa vastusta joulunviettoa sinänsä ja itsekin siitä nautin, mutta melkein vuosikymmenen ajan minun on ollut vaikea asennoitua tulevaan juhlaan samalla hartaudella tai riemulla kuin monet tuntemani ihmiset. Syytän tästä seitsemää kaupanalalla vietettyä työvuotta.

Tosin - myönnettävä on, että onhan se enimmäkseen ihmisestä kiinni. Kaverini on edelleen kaupassa töissä, ollut jo kymmenen vuotta, ja aloittaa glögikauden lokakuussa. Jotenkin ihailtavaa, minusta ei ole siihen vieläkään.

Älkää käsittäkö väärin. Joulu on kyllä omastakin mielestäni ihanaa aikaa, kunhan nyt ensin sinne asti päästään. Rakastan rauhallisia joulunpyhiä kun ei ole kiire minnekään, ja saa olla ihan niin aktiivinen tai laiska kuin huvittaa. Rakastan pitkään nukkumista, torkkupeiton alla makoilua, kinkkua, perunalaatikkoa, suklaata ja tähtitorttuja. Mutta se joulua edeltävä, joidenkin kohdalla hysteriaa lähentelevä valmistelustressi on kammottavaa.

Joulun parhaita puolia

Ja kun kaupassa työskennellessä siltä ei voinut välttyä. Vaikka olisi ulkoistanut koko joulun valmistelun ja aikonut itse ainoastaan ottaa rennosti, jotenkin se tohina alkoi vuosi vuodelta ottaa aina vain enemmän pannuun. Saan näppylöitä suurimmasta osasta joululauluja, joten kun se "JOULUMIELI ON SE KIELI!!!111" on raikanut keskusradiosta marraskuun alusta lähtien, on viimeisinä päivinä ennen pyhiä mieli kaikkea muuta kuin lämmin ja hellä. Etenkin, jos saa jouluaattona varttitunti joulurauhan julistamisen ja kaupan sulkemisajan jälkeen kertoa asiakkaalle, että rouva on hyvä ja ottaa tästä tätä paketointipaperia mukaan kotiin, kun minun ja muunkin henkilökunnan olisi tarkoitus päästä täältä joskus pois. Tarina kertoo myös, että edellistä edeltävässä työpaikassa on kaksi matamia tapellut vielä jouluaattona matosta. MATOSTA.

Nostan siis kuvitteellista hattua kaikille, jotka työskentelevät kaupoissa ja onnistuvat säilyttämään joulufiiliksensä. Minulta tuntuu onnistuvan vain toinen kerrallaan.

Ensimmäinen joulunalusaika kaupanalan töiden jälkeen. Löytyi omannäköinen tonttulakki, hymy, kapeat kasvot ja ripsipidennykset.

Nyt, pari ei-kaupassa vietettyä joulunalusaikaa myöhemmin, huomaankin itseasiassa olevani jouluihminen. En vieläkään omista joulukoristeita muutamaa joulupalloa ja yhtä pallovalosarjaa lukuunottamatta, ja omasta puolestani hei tonttu-ukot saavat jatkossakin hyppiä jossain muualla kuin meillä kotona. Mutta lumisen maiseman avautuessa ikkunoista huomaan ajattelevani, että voisihan tuohon pihapusikkoon vaikka hankkia jonkun valon. Tai tuohon puuristikkoon. Välkkyviä ja/tai värikkäitä valoja meille tulee vain kuolleen ruumiini yli, mutta onhan niitä onneksi värittömiäkin. Ja voisihan tuohon keittiön ikkunaan sopia vaikka sellainen joulutähti-valohärpätinkin.

Joulutekstiilejä meille tuskin tulee tänäkään vuonna sen suuremmin; olkkarin ja keittiön ikkunoihin Ikean paneeliverhoja ripustaessa meinasivat palaa käämit niin minulta kuin isännältäkin. En siis todellakaan ole ottamassa niitä alas, enkä todennäköisesti löytäisi ko. alueen harmoniaan sopivia värejä muutenkaan. Jossain kaapin perukoilla taitaa kuitenkin olla joku neutraalin värinen kaitaliina, jonka voisi laittaa keittiön pöydälle.

Isäntä ripusti ulko-oveemme kranssin käytyään varastossa joskus lokakuussa. Pysähdyin katsomaan noin kolmeksi sekunniksi, vaiensin nyt on vielä syksy!!! -mourunnan takaraivostani ja annoin kranssin olla ovessa. Se on siinä edelleen, ja tänään yllätin itseni katselemasta erinäisiä tasoja miettien, että mahtaako tämän pitäjän kaupoista löytyä ei-kammottavia joulukoristeita.

En vielä tiedä, mutta saatan ottaa selvää.

Kiitollisuus-/positiivisuuspäiväkirja

Ulkona sataa räntää. Aamulla on pimeää, päivällä on pimeää ja illalla on pimeää. Harmaata, märkää ja kylmää. Aamulla töihin autoillessa saa olla todella varovainen, kun itsetuhoiset kamikaze-jalankulkijat syöksähtelevät ylittämään tietä ilman heijastinta juuri silloin, kun sataa kaatamalla vettä ja vastaantulevan auton valot sokaisevat.

Mutta! Koska tämän(kin) piti olla se vuosi kun minusta tulee syksyihminen, ei nyt keskitytä siihen. Positiivisuushaasteita ja kiitollisuuspäiväkirjoja on blogistania pullollaan, joten voisinpa minäkin muistutella itselleni, ettei nyt kaikki sentään ole huonosti. Tässäpä siis muutamia asioita, jotka ovat tuoneet iloa viimepäivien aikana:

Maailmanparannuskahvit 3 am friendin eli rakkaan Saijan kanssa. Pannukakkutalossa. Jossa söin mansikkahillo-pannarin lisäksi vielä pienen pallon suklaajäätelöä.

Samaisen neitokaisen kanssa sovittu tyttöjenilta. Sitä varten hankittiin myös liput parin lempikoomikon keikalle.

Nerokkaan Suits-sarjan katsominen isännän kanssa. Jos et jostain syystä ole vielä sarjaa katsonut, korjaa virhe välittömästi.

Pikkuveljen viikonloppuvierailu. Oli huippua päivittää kuulumisia ja viettää yhdessä laatuaikaa. Vaikka sana laatuaika saakin vähän oksennusta nousemaan suuhun.

Ehkä maailman hienoin puhelimen silikonisuojakuorihärpätin. Katsokaa nyt:

Huomisen bodyjam. Vaikka pakko tunnustaa, että odotan tuntia osittain myös puolilamaannuttavalla kauhulla. Viime viikolla ehdittiin käydä uutta ohjelmaa puoliväliin teemalla ai niinku siis mitenkä oli.

Herrajjjumala miun hiukset taitaa kasvaa sittenkin. Liekö syy aloitetussa biotiinissa, mutta jotenkin näyttäisi siltä, että karvani ovat saaneet lisää pituutta.

Ensi viikolle varattu aika tukkalääkärille. Kaapissa olisi vielä pari purkkia colormaskia, mutta toisaalta olisi kiva pitää taukoa viikoittaisesta punaisella läträämisestä. Toisaalta punainen on ihan hirmuisen kiva, mutta toisaalta myös joku hirmuisen tumma olisi hirmuisen kiva.

Noin, eihän se nyt niin kamalan vaikeaa ollutkaan :) Löytyykö ruudun siltä puolelta ilon aiheita, vai herätäänkö siellä vasta huhtikuussa?