Ja kylläpä muuten teki puntteilu hyvää viiden viikon tauon jälkeen. Ensi viikolla vielä pari päivää Keski-Suomessa, ja josko sen jälkeen onnistuisi palaamaan normaalirytmiin.
Iltapäivällä keskityin makaamaan sohvalla Greyn anatomiaa katsellen, mutta alkuillasta aktivoiduin mm. hakemaan Postista paketin, jonka Secret santani oli lähettänyt:
Aivan mahtavaa :D Blogiani oli luettu ja taustatyötä tehty, sillä samalla paketilla vastattiin tarpeeseen (kirjoitin Tertti-visiitin jälkeen, että suklaamantelit jäivät vaivaamaan mieltä), muistettiin kissani ja kettuiltiin kevyesti siitä, kun olen kerran jos toisenkin todennut olevani melkoisen epä-kodinhengetär. Huippua, kiitos siis maaliin osuneesta lahjasta!
Illalla vaihdoimme isännän kanssa lahjat, ja maaliin totisesti osuivat nekin. Ensimmäiseksi sain avata kirjekuoren, josta paljastui lahjakortti:
Olen puhunut halustani vaihtaa aktiivisuusrannekkeeni jonkinlaiseen urheilukelloon, joten jeij! Seuraavaksi puhelimeni kilahti sähköpostin merkiksi, ja sain lahjakortin Fitnesstukkuun ("jos on uusi kello niin täytyy varmaan ostaa mätsääviä treenivaatteitakin").
Tämän jälkeen sain avata aivan hillittömän painavan pahvilaatikon, jota pohjustettiin sanomalla, että kun on käyty treenaamasa uuden kellon ja vaatteiden kanssa, tarvitaan jotain palauttavaa. Ja paketista paljastui...
... KOLME KILOA Fazerin sinistä! En kestääääh :D Repesin armottomaan huutonauruun välittömästi ja lopulta ulvoin niin lujaa, että apuun tarvittiin nenäliina. Siis kolme kiloa suklaata, apua. Parasta ennen -päiväys näytti olevan 14.7.2017, johon totesin vain, että not a problem ja challenge accepted. Onpahan tosiaan vähän lisäsyitä treenailla...
Tämän myötä iloista, hauskaa, rauhallista, tunnelmallista ja kertakaikkisen ihanaa joulunaikaa kaikille murupuppeleille! <3 Olkaa kovasti ihanoita toisillenne, ja pitäkää itsenne näköinen pyhänseutu :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti