On olemassa myös toinen versio minusta.
Versio joka ajattelee, että voi junarauta saapana kun tämä hewlettin flunssa ei lopu ikinä koskaan milloinkaan – maailman loppuessa ovat jäljellä Nokia 3310 ja Annin flunssa. Joka ajattelee, että ei viitsisi sitä Otrivin Compiakaan loppuelämäänsä vetää henkeen, kun suositus on maksimissaan viikko putkeen ja nyt niitä viikkoja on kulunut neljä. Ja joutuu vielä ostamaan toisen nenäsumutteen korjaamaan OC:n aiheuttamia limakalvotuhoja. Joka ajattelee, että piti tämän työreissailunkin nyt tulla juuri tähän saumaan, eikä saa ihminen edes sairastaa rauhassa. Ei kai tästä ikinä parannutakaan, kun ei kerkeä koskaan levätä. Joka ajattelee, että elämä loppuu ja kaikki on rikki, kun bodyjameja on jäänyt väliin jo enemmän kuin viitsii edes laskea. Joka ajattelee, että eivät nekään eiliset asiakkaat sitten nähneet naamasta, että nyt olisi syytä laskea myyjäparka syömään. Ja ihan kuin en samalla vaivalla olisi kävellyt vähän edemmäs terveellisemmälle lounaalle, kuka käski mennä Raxiin?
Höyhen, joka katkaisi kamelin selän oli tämä päivä, kun flunssani täytti 4 viikkoa. Ajatukseni ovat olleet suhteellisen painokelvottomia, eikä tästä voi edes reklamoida kenellekään. Onneksi tuo ensimmäinen versio yrittää jo nostaa uudelleen päätään: osaapahan jatkossa arvostaa hengittämistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti