torstai 24. elokuuta 2017

Nyt jänskättää

Joku varmaan jo ehti ratkaista viime postauksen lopusta löytyneen, haastavaakin haastavamman kuva-arvoituksen? Siis sen, missä oli kissan raapimapuu.

Hei!
Kiitos yhteydenotostanne.
Mikäli olisitte valmiita vastaanottamaan kaksi pitkäaikaisasukkiamme, jotka ovat olleet talolla pentuiästä asti, olisi meillä teille oiva pari... Strauss ja Noir, noin puolitoistavuotiaat leikatut kissakaverit. Strauss on reipas ja kesy tyttö, joka olisi saanut jo kodin varmaan ajat sitten, mutta kun sillä on kaverina ujo, mutta kovin leikkisä Noir-poika.


Kyllä vain, meidän perheemme kasvaa huomenna kahdella karvaisella jäsenellä. Olen nähnyt unia kahdesta kissasta jo hetkisen, ja lopulta tilanne eskaloitui siihen, että lähetin Mesylle sähköpostia. Sydämeni oli sulaa niille sijoilleen vastauksen saatuani, voi pikku-Noir <3 Selitin suu vaahdossa kaikille jotka jaksoivat kuunnella, että eihän siitä mitään tule, jos ujommille kisuille ei kukaan anna mahdollisuutta. Itsenäinen kissaeläin on meille muutenkin jo tuttua, ei Minnikään ollut mikään lääpittävä sylikissa. Ja sitäpaitsi, eihän sitä tiedä millainen persoona sieltä kuoriutuu, kun karvalapsi pääsee ihkaomaan kotiin harjoittelemaan ihmiskontaktia ja kotikissailua.

Voih, en millään malttaisi odottaa. Kävimme tapaamassa tulevia lapsosiamme jo viime viikon maanantaina, jolloin luovutuksesta sovittiin. Eilisellä vierailuajalla olikin sitten taas mentävä käymään, kun ikävä oli jo ihan valtava :) Katsokaa nyt:

Strauss. Kuva: Mikkelin eläinsuojeluyhdistys ry
Noir. Kuva: Mikkelin eläinsuojeluyhdistys ry

Aivan hirmuisen suloisia molemmat. Eivätkä selkeästikään pelkää ihmisiä, ovat vain hitusen ujohkoja. Mutta kovin leikkisiä ja uteliaita kumpikin, enkä millään olisi malttanut lähteä eilen löytöeläintalolta kotiin.

Kissanristiäisiä meillä ei vietetä, mutta nimet vaihtuvat kotiuttamisen jälkeen. Nykyisetkin ovat hienot, mutta ehkä hieman "epäkäytännölliset". Uusiin nimiin palaan kuitenkin vasta sitten, kun lapsukaiset ovat kotiutuneet ja saan kuvattua heitä ihan omissa kotioloissaan.

Tervetuloa kotiin, mamman murut <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toukokuu kuvina

Minulla oli joskus kunnianhimoinen tavoite blogata useamman kerran viikossa. Sitten kerran viikossa. Sitten muutaman kerran kuussa. Nooh, ka...