Mitä kuuluu?

Hei vaan hei! Mitä teille kuuluu?

Vasta viime viikolla taisin miettiä itsekseni, että ei olekaan hetkeen tullut pidettyä ihan kunnon löysäilyviikkoa. En sitä ole jotenkin osannut kaivatakaan, mutta jossain takaraivossa nakutti, että kroppa voisi tykätä joskus vähän useammasta kuin yhdestä lepopäivästä viikossa.

Minun tomumajani on siitä ovela kettu, että jos en itse ymmärrä hidastaa tahtia ajoissa, se kyllä pistää ennen pitkää stopin. Yleensä tämä on tapahtunut flunssan muodossa, mutta tällä kertaa kävi toisin. Maanantaiksi pakkasin tuttuun tapaan salikassin mukaan töihin, mutta jouduin lopulta tulemaan häntä koipien välissä kotiin. Vatsaan koski, ja iltaa kohti kipu äityi niin inhottavaksi, että piti ihan muutama kyynelkin tirauttaa. Oletin tulossa olevan vanhan kunnon syöksy-yrjötaudin, joten ilmoitin töihin, että huilaan kotona pari päivää.

Huuto-oksennukset jäivät väliin, mutta vatsa suuttui melkeinpä kaikesta, mitä söin. Kahtena iltana kaava oli sama: viiden aikoihin ruokaa, seitsemältä alkoi kipuilu ja hellitti nukkumaan mennessä kymmenen maissa. Keskiviikkona tämä ei enää toistunut, joten torstaina menin takaisin töihin. Tällä hetkellä tilanne on semiok; eilen tunnin crossailut ja tänään aamulla jalkatreeni, ja äsken vajaan parin tunnin kipuilut.

No, seuraillaan tilannetta.

Mitäs muuta? Halusin tulla jaarittelemaan muutaman sanan tästä viikosta, ja vilkaisin puhelimen kuvagalleriaa kuvituskuvien toivossa. Jostain syystä kuvattavat tai kuvaaminen ei ollut päällimmäisenä mielessä, mutta yhden söpöläisen ikuistin alkuviikosta:

Söin töihin tarkoitettuja eväitä lounaaksi, tällä kertaa kanakeittoa. Tuoksui ilmeisesti kissankin nenään hyvältä, sillä se istua nakotti vieressä sohvalla koko ruokailun ajan, tuijotti keittoastiaa herkeämättä ja kehräsi. En sentään syö elukan kanssa samaan aikaan samasta astiasta, mutta lopetettuani annoin höpöläiselle luvan maistaa. Hyvää tuntui olevan.

Ensi viikko onkin outo ja jännä. Outo siksi, että isäntä lähtee kertausharjoituksiin, ja minun olisi osattava nukkua yksin (tai kissan kanssa, jos Hänen Majesteettinsa suo minulle seuransa) muutama yö. Jännää taas siksi, että työasialogistisesti on noin 25% mahdollisuus sille, että tapahtuu jotain todella, todella, TODELLA loistavaa. Suoranaisesti tämä ei liity minuun (en ole vaihtamassa työpaikkaa), eikä ole oikeastaan minun asiani tästä raportoidakaan. Mutta tekisi kyllä toteutuessaan minusta aivan suunnattoman iloisen. Haha, eikö olekin raivostuttavaa? :) Nooh, jos asia etenee haluttuun suuntaan, niin todennäköisesti tekin kuulette tästä joskus myöhemmin.

Ja ainiin! Bongasin tänään yhden varman kevään merkin. En puhu tällä kertaa auringonpaisteesta tai pidentyneestä päivästä (vaikka nekin toki herättävät minut eloon), vaan siitä, että linnunmunakarkit ovat ilmestyneet Prisman irtokarkkilaareihin:

Namnam.

Voikaa hyvin ja viettäkää ihkupihku viikonloppu!