Jauheliha-perunalaatikko pienellä twistillä
6-7 isohkoa perunaa
4 porkkanaa
1 iso sipuli
600g jauhelihaa
400g porsaankylkeä
1 prk ruokakermaa
ripaus vehnäjauhoja
1 lihaliemikuutio
suolaa ja pippuria
vettä
Ruskista jauheliha, ja mausta suolalla ja pippurilla. Pilko perunat ja porkkanat sopivan kokoisiksi palasiksi, hienonna sipuli.
Kokoa ainekset uunivuokaan tai pataan ns. kerroksittain. Itse laitoin ensimmäiseen kerrokseen noin kolmasosan perunoista, puolet porkkanoista, puolet sipulista ja puolet jauhelihasta. Murenna puolikas lihaliemikuutio ensimmäiseen kerrokseen, ja ripottele päälle vähän vehnäjauhoja (tai jätä pois, jos et käytä). Tee toinen kerros samalla tavalla.
Laita ylimmäiseksi viimeinen kolmannes perunoista. Kaada sekaan ruokakerma, ja ns. sopivasti vettä. Mitään määrää en vedelle osaa kertoa, koska laskin sen pataan suoraan hanasta :) Vettä oli sen verran, että pataa kallistamalla neste näkyi padan reunalla.
Lado päällimmäiseksi possunkylkipalat, ja ripottele päälle suolaa.
Paista koko komeutta ensin 250 asteessa uunista riippuen reilut 30 min. Käännä kylkipalat n. puolivälissä, ja ripottele suolaa myös toiselle puolelle. Laske lämpötila 200 asteeseen, ja paista laatikkoa 30-45 minuuttia. Laske tämän jälkeen lämpötilaa vielä 150-175 asteeseen, ja anna ruoan hautua rauhassa niin kauan, kuin maltat odottaa :) Meillä tätä uunitettiin yhteensä n. 2,5 tuntia.
Varioinnin varaa luonnollisesti on paljon, eli lisää halutessasi muita juureksia tai jätä possunkylki pois. Mitään virallista funktiota sillä ei nimittäin ole, kunhan tuo mukavan pienen twistin ruokaan. Ja ovathan nuo rapeat kylkipalat aika hyviä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti