Kuten instagramiani stalkkaavat jo tietävätkin, I'm alive! Bodyjam+bodycombat -combo on nyt testattu, selätetty ja hyväksi havaittu. En kuollut eikä kaveri kuollut, joten vahvasti plussan puolelle jäätiin. Muutamia havaintoja tästä silti tuli mieleen:
Suoritusjärjestys tunneille on oltava nimenomaan tämä. Ensimmäisellä tunnilla on voimia vetää sata lasissa, toisella enää ei. Jami on saatava vetää täpöllä koska ultimaattinen lempparius, combatissa voi tarvittaessa himmailla, jos on pakko (kyllä on).
Bodycombat on kuin pyörällä ajaminen. Parin kuukauden tauon jälkeen alkutunnista ei ollut tulla hevonhelvettiäkään, mutta äkkiä ne tuplasivukoukut muistuvat mieleen.
Päänsisäinen jukeboksi muuttuu yksitoikkoiseksi. Loopilla soivat Klamydian Tango Delirium (mä pelkään että mä kuoooooleen, tai etten kuolekaan) ja Sami Hedbergin spinning-läppä (tulee tulee polkee polkee jaksaa jaksaa.. no ei v***u välttämättä jaksa).
"Noniin ja sit viimeinen nyrkkeilyosuus" aiheuttaa hämmennystä. Mitä, tässäkö tää nyt oli?
Jos täytyy kuluttaa 1000 kcal, en keksi montakaan mukavampaa tapaa.
Burn baby burn.
Edellinen päivä ei ole olkapää- tai jalkapäivä. Edellinen päivä voi olla selkäpäivä, mutta jumppaa seuraavana päivänä tietää tehneensä.
Seuraava päivä on lepopäivä, tai ei ainakaan ole salipäivä. Jalkoja väsyttää niin hitokseen, ettei huvittaisi seistä ollenkaan.
Seuraava päivä on myös syön kaiken, mikä ei edestä pakene -päivä.
Koukuttua voi mitä kummallisempiin asioihin. Taisin endorfiinipäissäni sanoa lähtiessä kaverille, että hullun hommaa, mutta kyllähän myö nyt tää uudestaan joskus vedetään. Ehtisiköhän aika kullata muistot viikossa?
Väsynyt, mutta onnellinen :)
Pari punttia vielä edessä tälle viikolle, mutta lauantai-iltana suuntaan viettämään ansaittua tyttöjeniltaa La La Landin, Amarillo-sapuskan ja pienenpienen rimpsailun merkeissä. Ihkupihkua viikonloppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti