perjantai 1. syyskuuta 2017

Lintu ja kissantassu - sattuuko tatuoinnin ottaminen?

Tein tänään jotain melko peruuttamatonta.

Olen ajatellut koko aikuisikäni, että haluaisin joskus ottaa tatuoinnin. Joitakin aiheita on silloin tällöin pulpahdellut mieleen, mutta se viimeinen sysäys on aina puuttunut. En ole halunnut ottaa kuvaa vain kuvan vuoksi, enkä ole kokenut, että tatuoinnin ottamiselle olisi ollut tarpeeksi hyvää syytä.

Veljeni uurnanlaskupäivänä varasin ajan tatuoijalle, jonka töistä olin erityisen vakuuttunut ja jolla olivat käyneet kaikki "leimatut" tuttuni.

Tänään aamulla koitti h-hetki. Onnistuin olemaan jännittämättä eiliseen iltaan asti, tänä aamuna iski pienoinen paniikki. Apua herrajjumala se sattuu kuolenko pyörrynkö apuaaaa. Jos kyse olisi ollut jostain itselleni merkityksettömämmästä aiheesta, olisin perunut koko jutun. Tunnustin jo heti liikkeeseen päästyäni, että pelottaa niin maan hemmetisti. Tatuoija lohdutti, että jos olen kehitellyt päässäni kamalat kauhuskenaariot, tulen pettymään.

Ja niinhän siinä kävi. En kuollut, pyörtynyt eikä tullut edes huono olo. Enkä voisi olla tyytyväisempi lopputulokseen.

Rakkaat perheenjäsenet aina mukana matkassa <3

En tarvitse muistutusta kevään helvetillisyydestä, muistan sen erittäin hyvin ilmankin. Sen sijaan tarvitsen silloin tällöin muistutuksen siitä, että olen vahvempi kuin uskonkaan ja selviän ihan mistä tahansa.

Entäpä ne käytännön asiat - kauanko kesti ja sattuiko? Lintu-kuvaa tehtiin viiden minuutin taukoa lukuunottamatta 1,5 tuntia, kissantassuun meni ehkä 10 minuuttia. Ja no, jos ihmistä tökitään neulalla niin tuntuuhan se. Luonnehtisin kuitenkin ennemmin niin, että tuntuu epämiellyttävältä - ei kuitenkaan mitään sellaista, mitä ei kestäisi. Kovin yksilöllistä toki tämäkin, eli kokeilemalla selviää :) Väittäisin kuitenkin, että ensikertalaiselle pahinta on se etukäteispaniikki kun ei yhtään tiedä, mitä odottaa ja miltä se tuntuu. Aloittamisen jälkeen jäikin vähän sellainen fiilis, että tässäkö tää kamaluus nyt oli ja tätä vartenko piti panikoida.

Lähtiessä totesin artistille, että jotenkin tuntuu, ettemme tavanneet viimeistä kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toukokuu kuvina

Minulla oli joskus kunnianhimoinen tavoite blogata useamman kerran viikossa. Sitten kerran viikossa. Sitten muutaman kerran kuussa. Nooh, ka...