Kipupisteet-postauksessa Tea kehotti kaikkia katsomaan peiliin, etsimään ne kehon osat joita inhoaa, ja kääntämään ajattelun positiiviseksi. Luin tuon postauksen jo useampi viikko sitten, ja se jäi kaivelemaan mieltä. Ehkä senkin takia, että minun inhokkini omassa kehossani ovat aikalailla samat kuin Tealla: heltta, allit, röllykkä ja tankki. Tai kauniimmin ilmaistuna leuka, käsivarret, vatsa ja pylly.
Mieleni olisi tehnyt toteuttaa tämä postaus jo aiemminkin, mutta en keksinyt mitään hyvää sanottavaa kyseisistä ruumiinosistani. Enkä itseasiassa keksi vieläkään. En minä suoranaisesti noita enää vihaa, mutta mitä tulee yksittäisiin inhokkeihin, en vain osaa kääntää ajatteluani positiiviseksi. En siis ole bodylove-prosessissa vielä riittävän pitkällä.
Enkä tasan aio ottaa lähikuvia vatsastani sivusuunnasta.
Mutta. Voisihan sitä kokeilla tarkastella tätä tomumajaa kokonaisuutena, vai mitä? Eli: miltä näyttää 88 kiloa 167-senttisessä varressa? Esimerkiksi tältä:
Siirrytään kuvallisen ilmaisun jälkeen sanalliseen, ja ajattelutapaan nro 1:
Siis voi elämä. Mikä tuokin luulee olevansa lorttonarupaidassaan, ajatteleeko se oikeasti näyttävänsä hyvältä? Ja mikä tuo yksi ja ainoa poseerausasento on? Voihan sitä kättä pitää muuallakin kuin kylkiläskin peittona. Maha näyttää siltä, että on aika onnitella perheenlisäyksestä. Kädet ovat kuin puunrungot, ei paljon kannattaisi hihattomissa paidoissa julkisesti näyttäytyä. Reittä ja persettäkin näkyy löytyvän sen verran, että hypätessä hyllyminen jatkuu varmaan tuntitolkulla. Ja aaahahahaha tuota pallonaamaa, harva taitaa pystyä lihomaan naamasta. Ja siis apua, onko tuo rantautunut maitovalas joskus näyttäytynyt rannalla noissa bikineissä?
Aika puuduttavaa luettavaa. Ja oikeastaan aika surullista, miten helposti ja pakottamatta sen kirjoittaminen onnistui. Ihan tuolla tavalla en (enää) itseäni ruoski, mutta eivät nuo ajatukset ihan tuulesta temmattujakaan ole.
Kokeillaanko ajattelutapaa nro 2?
Ihan kivan paidan löysin kyllä verkkokaupasta. Eivätkä nuo narutkaan häiritse, kun eivät paljasta mitään. Ihan mukava pitää välillä jotain muuta kuin ainaista hupparia ja t-paitaa. Harmittaa kyllä vähän kameran edessä oleminen, kun ei ole itsensä kanssa täysin sinut. Vaikka tuo kroppa ei nyt tällä hetkellä näytä ihan siltä kuin haluaisin, niin on se oikeastaan kuitenkin suht terveen ja toimivan näköinen. Onhan sitä selluliittiä vähän siellä ja täällä, mutta taitaa niitä olla maailmassa pahempiakin asioita. Ja hei! Viimeksi jalkaprässissä tein sarjaa 160 kilolla, on noi jalat kyllä aika vahvat jo. Ja olkapäissäkin saattaa olla potentiaalia. Paksuthan nuo kädet on vielä ja rasvan sulattelu voisi olla aiheellista, mutta vitsi miten kivaa, kun nykyään käsipäivä tuntuu salilla jo tosi mukavalta. Just tänään ajattelin, että ens kerralla vois ehkä testaa vipareihin isompia painoja. En kyllä ole vieläkään päässyt yli tuon bikinikuvan tuomasta nolotuksesta, mutta tuli kyllä hyvä fiilis kun uskalsin kesällä mennä uimaan ne päällä. Eikä siellä kukaan edes katsonut kieroon, kun taisin kuitenkin näyttää ihan tavalliselta. Ja vaikka tuo naama on pyöreä, niin siellä "pallonaaman" keskellä on kuitenkin aika kivat silmät - ihan kehuttukin on joskus.
Että joo. Onhan siinä bodylovesta vouhottamisessa pointtinsa. Nuo tekstinpätkät kun lukee, niin suhteellisen paljon kivempi fiilis tulee tuosta jälkimmäisestä. Täytynee siis ottaa ihan asiakseen jutella itselleen nätimmin samalla, kun työstää kroppaansa kohti sitä mahdollisimman hyvinvoivaa versiota. Työnsarkaa on vielä paljon, sillä uskon oman hyvän olon painoni olevan jossain 75 kilon tienoilla, tai ainakin alle 80:ssä. Ihan kilon tai kahden päälle se ei ole, katsellaan tässä matkan varrella miltä alkaa tuntua. Välillä ajatus tulevasta tarpomisesta puuduttaa, mutta on vaan muistettava vertaus elefantista: jos on norsu syötävänä, niin ei auta kuin pilkkoa se pieneksi ja syödä pala kerrallaan.
Youknow. Sen sijaan, että nimittelisi itseään sotanorsuksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti