Vähän ehkä ylidramatisoituna, mutta tavallaan totta. En kanna kaikkea maailman painoa harteillani, mutta elämäni suurinta kriisikautta ei ole koskaan käsitelty loppuun ammattilaisen avustuksella. Joskus siis mietityttää, kostautuuko tuo kyl mie pärjään -asenne joskus myöhemmin.
Näin. Tie on silti pitkä ja kivinen.
Tällä hetkellä tuntuu juuri tältä. Seuraavaan pitkään lomaan lienee ainakin 9kk matkaa, joten paremman puutteessa on tyydyttävä vitamiiniostoksiin.
En välitä festareista, mutta rakastan livemusiikkia. Keikoilla tulee silti käytyä ihan liian vähän.
Hyvät tai huonot asiat, itse kerrottuna tai muilta kuultuna. TV-ohjelmat, elokuvat, musiikki.
Kertakaikkisen veemäinen vaiva, jolle ei mahda mitään. Erityisesti rakastan tilanteita, joissa joku pitää hyvänä ajatuksena kommentoida naaman muuttunutta värimaailmaa.
Ei paljon lisättävää. Jos nirsoudesta järjestettäisiin SM-kisat, sijoittuisin todennäköisesti mitaleille.
Voi kyllä. Selfiehetkistä ei koskaan selvitä helposti parilla kuvalla, ja muiden kuvattavana oleminen on täysi painajainen.
Syyllinen tähänkin, mutta kovasti yritän vähentää.
Entä jos se on pahaa?
How I Met Your Mother, Frendit, Will&Grace, Dharma&Greg ja mitä näitä nyt on. Saan myös erityisiä kiksejä siitä, jos omistan kokonaisia sarjoja dvd-bokseina.
Kauppalappuja, to do -listoja, mitä tahansa listoja.
Pärjään mielestäni paremmin kirjoittamalla kuin puhumalla, ja haluaisin kirjoittaa leipätyökseni. En vain vielä tiedä, mitä.
Harmi, että kissa on harvoin yhtä innoissaan hellyydenosoituksistani.
... and who are you? :) Mukavaa viikonloppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti