Maanantai. Olen kaukoviisaasti ottanut edellisenä iltana pitkästä aikaa melatoniinin, joten yö sujuu mitenkuten kohtalaisesti. Aamuherätys tuntuu neljän viikon jälkeen siltä, kuin joku tunkisi jääpuikkoa sieraimesta sisään. Hetken aikaa menee miettiessä, että missä järjestyksessä sitä yleensä arkisin aamutoimet tekee, mutta lopulta selviän kuin selviänkin työpaikalle. Sähköpostit ovat tukkeessa (kyllä, niitä on vahdittavana kaksi), puhelin laulaa aamusta alkaen. Pääsen sammuttamaan uutta tulipaloa heti, kun olen saanut edellisen tyrehtymään. Sähköpostiin tippuu hoidettavia asioita saatesanoilla "Anni tuuraa". Harmillista sinänsä, etten ole puolesta niistä ikinä kuullutkaan. Logistiikkapäällikkö kysyy, voisinko pyytää Katriinalta laskukopion. Sanon voivani, kunhan joku kertoo ensin, kuka on Katriina, missä yrityksessä hän työskentelee ja onko hänelle olemassa joku yhteystieto.
Heinolan työkaveri soittaa ja kysyy, miten menee. Vastaan miettiväni, kuka olen ja minkä takia tulin tänne. Tuurausrysästä huolimatta nautin olla yksin toimistolla, harvinaista herkkua. Työpäivän jälkeen VÄSYTTÄÄ.
Tiistai. Maanantai potenssiin kaksi. Työkaverin tietokone, jota tarvitsen aamuisin muutamaan hommaan, ei käynnisty ollenkaan. Tuuletin ei toimi kunnolla, joten järjestelmän käynnistäminen on vaarallista - kone sammuu 15 sekunnin kuluttua käynnistysyrityksestä. Vedän noin 10 sekuntia kestävän, ääneen puuskahdetun et j*******a s*****a p*****e ole tosissas enää -raivarin. Muutaman sisään-ulos-sisään-ulos -hengityksen jälkeen soitan tekniseen tukeen, lupaavat hoitaa asian keskiviikkona. Jälkikäteen jo naurattaa. Sanoin maanantaina, että keskiviikkona varmaan jo tuntuu, kuin ei olisi ollut lomalla ollutkaan. Ei tuntunut - tuntui jo tiistaina.
Käyn illalla miehen kanssa uimassa ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Julkisella rannalla bikineissä. Uskalsinpas!
Keskiviikko. Huomattavasti rauhallisempaa kuin tiistaina. Saan purettua sähköpostisuman, puhelin on suhteellisen hiljaa ja asiakkaat mukavia. Saan tehtyä asioita, joita olisin halunnut tehdä jo maanantaina. Tuotannon työkaveri tulee kysymään, miksei kopiokone toimi. Vastaan hymähdellen etten tiedä, mutta voin hakea kohta pesäpallomailan avuksi. Kaveri kysyy, miten näin rauhallinen ihminen voi puhua tuollaisia. Totean omaavani piileviä kykyjä.
Illalla käyn hutkimassa alkuviikon turhautumisen bodycombat-tunnille, ja menen sen jälkeen vielä uimaan. Järvessä kelluessa, vain omaa hengitystä kuunnellessa ja pilviä katsellessa tuntuu niin raukealta ja rauhalliselta, ettei viitsisi lähteä pois ollenkaan. Saan mieheltä seuraavan päivän vuosipäivän kunniaksi kukkia ja Fazerina-jäätelöä.
Torstai. Suhteellisen rauhallista töissä. Saan apua muutamaan ongelmaan ja asioita hoidettua. Puhelin hiljenee, joten menen ruokatunnilla ulos istumaan. Pihaan ajaa auto, ja bongaan asiakaspariskunnan mukana olevan koiran. Hihkaisen, että haluaisikohan karvakaveri vettä, voin hakea sisältä. Asiakkaat näyttävät yllättyneiltä ja kiittelevät. Kävelen vesikuppi kädessä miehen perässä takaisin autolle, ja kysyn hetken mielijohteesta, onko koira kovin arka vieraille ihmisille. Kieltävän vastauksen saatuani sanon, että voin olla ostosten teon ajan koiran kanssa pihalla, ettei tarvitse kuumassa autossa olla. Mies jättää koiran seuraani ja menee vaimonsa luo jatkamaan ostoksia.
Pariskunta tulee takaisin ulos, ja koira tervehtii naista hyppimällä tätä vasten. Unohdan, ettei kaikilla välttämättä ole tapana leikkiä puhuvansa koirien/kissojen äänellä, ja hihkaisen "jeee, äiskä, jeee!" heilutellen samalla käsiäni. Nainen nauraa ja katsoo minua, kuin olisin vähintään synnyttänyt hänen puolestaan. Pariskunta kiittelee vielä vuolaasti ja lähtee.
Illalla käyn salilla, ja käymme tutun pt:n kanssa läpi jalkatreenin. Traineri sanoo, että takareisissäni on lihasta ja pakaroissani muotoa. Lähtiessäni en ole mahtua egoineni salin ovesta ulos. Käyn taas uimassa, ja huomaan vedessä lilluessani alkavan migreenikohtauksen. Säntään autolle, mutta en ehdi ennen näköhäiriöitä - kotimatka sujuu jännätessä, näenkö kaikki liikenteenjakajat ja edessä vilkuttavat autot. Illalla särkee päätä, mutta vain hetken.
Perjantai. Aamupäivä on tolkuttoman hiljainen, mutta sitten alkaa rumba. Saan tunnin myymälätuurauksen aikana 12 sähköpostia, joita tahkoan läpi sen minkä ehdin. Jokaisen työn keskeyttää joku, ajatus katkeilee jatkuvasti. Ärsyynnyn pikkuasioista, ja huomaan tehneeni yhden kuvankäsittelytyön päin prinkkalaa. Hieman ennen neljää luovutan, ja päätän jatkaa taistelua maanantaina.
Käyn salilla polkemassa crossaria, ja yritän saada eilisestä jumiutuneita jalkoja vähän auki. Tulee mukava hiki. Käyn treenin jälkeen paikallisen Anttilan hautajaisissa, ja mukaan lähtee Elastinen feat. -cd, uusi patakinnas, hiuslakka ja suihkumyssy. Kassalla puolituttu työntekijä kertoo jo löytäneensä uuden työpaikan. Tulee hyvä mieli hänen puolestaan, toivon samaa muillekin. Konkurssi harmittaa erityisen kovasti, sillä entisiä työkavereita on sekä Mikkelin Anttilassa että Palokan Kodin Ykkösessä.
Anttilasta lähtiessä huomaan parkkipaikan maksuautomaatilla vanhemman miehen, joka yrittää saada maksukorttiaan sopimaan laitteeseen.
- Joko ennätitte maksaa?
- En, miten niin?
- Miulla on tuolla reilu puoli tuntia parkkiaikaa lapussa, odottakaa niin käyn hakemassa sen.
- Ihanko totta, kiitoksia hirveästi! Tämä on kyllä onnenpäivä.
Parkkipaikalta pois ajaessani mies vaimoineen vilkuttaa iloisesti. Lähikaupasta löytyy vielä mansikoita. Kotona saan tehtyä pitkään miettimäni Facebook-sivut blogille, ja kirjoitan luvattoman pitkän postauksen siitä, miltä loman jälkeinen paluu töihin tuntui.
Kyllä tässä taidettiin positiivisen puolelle jäädä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti