Kävin eilen baarissa, tarkemmin sanottuna Jälkipelin 20v. synttäreillä. Olen viime vuosina harrastanut baarittelua todella laiskasti - siis todella laiskasti: joskus muutama vuosi sitten kävin katsomassa Vaakunassa Happoradiota, ja sitten heti perään kahden vuoden päästä Jenni Vartiaista. Siinä välissä en käynyt yhdessäkään kuppilassa sisällä, joten voisi siis sanoa, ettei varsinaisesti ole minun palani kakusta. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä entisen kotikaupungin juottolat tulivat tutuiksi ja vielä opiskeluaikanakin jaksoin silloin tällöin näyttää naamaani Mikkelin yöelämässä, mutta sitten tulin vanhaksi, väsyneeksi ja tylsäksi.
Joka tapauksessa. En vastusta baarittelua mitenkään periaatteesta tai ajatuksena sinänsä, mutta en oikein koe saavani siitä mitään irti. Nyt tosin olen tämän vuoden puolella eksynyt Jälkipeliin jopa kahdesti armaan T-ystäväiseni kanssa ja todennut, että eihän tuo muutamalla pyörähtäminen nyt niin kauheaa olekaan. Kunhan valitsee paikan siten, että siellä pystyy juttelemaan, ja ymmärtää lähteä ajoissa nukkumaan. Ja sitten on tietysti nämä erityistapaukset, kun siellä on joku juttu.
Eilen se juttu oli Ali Elkharam ja Eero Tiilikainen. Ali lienee tuttu mikkeliläisille, mutta muille tai tietämättömille tiedoksi, että kyseessä on se Radio Mikkelin juontaja, joka osallistui Idolsin viidennelle kaudelle ja tuli toiseksi. Eero on niinikään Mikkelin poikia, mutta vaikuttaa käsittääkseni nykyisin muualla. Kaverit muodostavat Ali ja Eero -duon, joka keikkailee siellä sun täällä, ja eilen siis Jälkipelin synttäreillä. Soittavat kaikkea mahdollista J. Karjalaisesta Eagle Eye Cherryyn ja Coldplaysta Red Hot Chili Peppersiin, joten kovasti väitän että jokaiselle löytyy jotakin.
Pakko muuten tähän väliin keulia sillä, että olin pari vuotta sitten suorastaan yllättävän fiksu, ja tajusin buukata pojat soittamaan kolmekymppisilleni. Bileistä tuli ainakin itselleni ikimuistoiset, ja niin itseni näköiset kuin vain mahdollista. Sen jälkeen olen kytännyt poikien keikkoja enemmän ja vähemmän aktiivisesti, ja tarkoituksena on käydä heitä kuuntelemassa aina, kun se on maantieteellis- ja aikataululogistisesti järjestettävissä.
Olihan se niin jäätävän hyvä keikka taas, ettei olisi voinut enempää toivoa. Oli hauska nähdä pojat kotikonnuillaan, kun lavan edessä huojui heidän kavereistaan koostuva äijäkuoro laulamassa mukana. Jälkipelin rokkipuoli oli tupaten täynnä, fiilis katossa ja energia ihan huikea. Tunsin suorastaan rusentavan pakahduttavaa ylpeyttä siitä, että tuollaiset superosaajat ovat lähtöisin täältä, ja minä en edes ole itse Mikkelistä kotoisin. Tuollainen lahjakkuus on ihan totaalisen aseistariisuvaa, ja poikain musisointia voisi kuunnella paljon pidempäänkin kuin 2 x 45min.
Kävin kuluneella viikolla kommentoimassa Alille Facebookissa, että soittakaa Voisiko olla tänään se päivä (jonka olin toivonut myös synttäreilläni soitettavaksi), jotta pääsee vanha tätikin fiilistelemään parin vuoden takaisia kekkereitä. Niin kyllä. Kun tuollainen nuori, tummasilmäinen ja upeaääninen hurmuri metsästää katseesi yleisöstä ja toteaa tämän olevan nyt sinne, niin kyllähän siinä vanhan ja tylsänkin tädin sydänalassa väpättää. Iih <3
Että joo. Jos kyseinen duo pyörii jossain lähikulmilla soittelemassa, niin menkää kuuntelemaan. H e t i.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti